...on pahan noidan pauloissa, pauloissa....

Kävi taas niinkuin on käynyt ennenkin, että innostun kirjoittamaan juttua jonka, alkuna on päivän lehdestä luettu asia. Yhtäkkiä vain huomaan, että jokin kiinnostava henkilö tai lause jää pyörimään päähän tavanomaista pikalukemista pidempään, herättää uusia omia ajatuskuvioita tai kysymyksiä kunnes pakottaa sitten väsäämään itse oman jutun. 

Niin kävi tänäänkin.Lehtijuttu, joka nyt jatkoi päässäni elämäänsä, oli Hesarin Tänään-sivulla otsikoitu "Suvun noita sai tutkimaan". Minua ei sinänsä innostanut vanha noitatarina, vaan kyseisen noidan nimi:Rättäkitti. Se nostatti yllättäen mieleeni kuvia omasta lapsuudestani. Kuin eilispäivänä olisi tapahtunut. Luultavasti minua pidettiin turhan usein huonotapaisena, kiukuttelevana  ja parkuvana tai kinaavana ja liian kovaäänisenä pikkutyttönä. Kuulen kovin elävästi vieläkin korvissani Helmi-tätini paheksuvaan sävyyn sanovan :"sää ny olet erinomainen rättäkitti". Ääni ei ole kiltti. Tiedän myös äidin  useinkin käyttäneen minusta tätä nimitystä. Ymmärsin kyllä ihan hyvin, että Rättäkitti ei ollut mikään mukava nimitys pikkutytölle, vaikka sanan varsinainen historia ja  sisältö jäikin ymmärtämättä . En muista , että olisin kuullut ketään muuta nimitettävän Rättäkitiksi. Oliko kylässämme muitakin Rättäkittejä, en tiedä, mutta nyt kun tunnen tarinan, on hyvin luultavaa, että muitakin oli. Silloin vain  alistuin hyväksymään ajatuksen, että minä kai sitten olen erityisen ikävä lapsi, Rättäkitti. Se tarkoitti mielestäni lasta, joka oli kovaääninen ja kiukutteleva, siis niinkuin minä.

Vuosikymmenten mittaan olen onnistunut karistamaan mielestäni tämän määrityksen persoonalleni. Olen ihan unohtanut koskaan olleenikaan "erinomainen rättäkitti", kunnes se tänään nousi ihmeen selkeänä muistikuvana päälleni. Ymmärsin, että Rättäkitti-nimen käyttö oli varmaankin Somerolla yleistä, ei vain minun perheessäni. Rättäkitti on ollut monien tarinoitten mukaan Loimaan-Ypäjän seudulla asustanut voimakas talonemäntä, jota yleisesti epäiltiin ja nimitettiin noidaksi. Lehtijutussa esitelty tutkija Heli Syrjälä oli asioita ja tarinoita tutkittuaan alkanut pitää tarinoitten noita Rättäkitin takana olevaa historiallista henkilöä esiäitiään Loimaan Mannisten kylänTepon talon emäntää Ulrika Justinaa. Hänestä kerrotaan tarinoita , joissa hän on ennustanut outoja juttuja , jotka sitten ovat toteutuneet ja saaneet ihmiset pitämään häntä pahana noitana. Hän muun muassa ennusti, että Loimaan kirkko palaa ja niin sitten tapahtuikin. Loimaa,Ypäjä ja Somero ovat naapuripaikkakuntia ja sitäpaitsi isovanhempani asustivat viime vuosisadan alkuvuosina , juuri Helmi-tätini lapsuusvuosina Ypäjällä. Rättäkittinimitys ja tarinat saattavat olla hänelle tuttuja lapsuudesta ja käytössä kuluneita sanoja perheemme sanastossa noilta ajoilta asti.

Miksi sitten minä sain kyseenalaisen kunnian kuulla nimen Rättäkitti? Se johtui ilmeisesti siitä, että noita Rättäkitti oli tarinoitten mukaan kovaääninen ja kipakka, isonenäinen ja tummatukkainen. No niin olin minäkin, tyttöraukka. En ollut mitenkään suloinen ja hellyttävä pikkutyttö, niin olen ymmärtänyt. En tiedä miksen ollut. Mutta muistan, että leikkijuhlissamme, joita järjestettiin milloin missäkin  kylämme talon sopivissa tiloissa ("höylähuoneella", Alitalon isossa kamarissa,Ylitalon heinäladossa, Hömpin navettarakennuksessa) esitimme lähes aina laulunäytelmää Prinsessa Ruususesta ja noidan osa oli itsestään selvästi minun. En koskaan edes halunnut prinsessaksi tai prinssiksi. Noitana tunsin olevani omillani, toteuttaa syvintä olemustani häijyyttä . Nautin olostani limonaadipullon metallikorkeista vääntämissäni tekokynsissä, isonenäisenä, tummatukkaisena  noitana. Onneksi en sentään ryhtynyt syömään ötököitä tai matoja!

Kannattaa olla varovainen, miten nimittää pientä ihmistä, sillä voi käydä niin, että lapsi tahtomattaan alkaa toteuttaa juuri niitä ominaisuuksia, joista oli haluttu varoittaa. Kaunis puhe ja kehaisu saa varmemmin aikaan halun olla kiitoksen arvoinen. Onneksi nykyään vanhemmat ovat tietoisia kannustavan ja lapsen ihanuutta ja hyvyyttä korostavan puheen lisäävän kaikinpuolista hyvinvointia ja kasvattavan paremmin haluttaviin tuloksiin kuin jatkuvan moitteen. Minun lapsuudessani vältettiin mitenkään kehumasta lapsia, etteivät vain alkaisi luulla itsestään turhan suuria. Olisipa ollut ihmeellistä edes joskus kuulla olevansa hyvä ja suloinen. Semmoista kuvaa itsestäni en onnistu poimimaan ylös muistin syvyyksistä.

Rättäkitti-parka.