Ei taida olla elämänaluetta, johon ei olisi ainakin yritetty sovittaa näitä vastakkaisia tapoja edustavia tyypityksiä. Ollaan joko mustaa tai valkoista, muttei juurikaan valita harmaata siitä väliltä. Kuka nyt haluaisi olla jotain laimeata, haaleata, mitäänsanomatonta, kun voi valita selkeän linjan identiteetilleen, niinkö? Mutta onko tosiaan aina ja kaikessa pakko olla tarkasti määritetty, valita paikkansa ja seistä ääripäässä, tehdä jyrkkä pesäero siihen toiseen?Tarkemmin ajateltuna luonto ja ihmistä ympäröivä maailma näyttäytyy kyllä täydellisenä erilaisten ominaisuuksien tilkkupeittona, runsaana, rönsyilevänä, hallitsemattoman moninaisena ja sävykkäänä, miksi sitten ihmisen pitäisi olla yksioikoinen ja aina vain yhdellä tavalla määritettävissä?
Jos olen puhelias ja pidän ihmisten kanssa seurustelusta, olenko siis ekstrovertti, joka kaipaa ihmisiä ympärilleen,viihtyy tilanteessa kuin tilanteessa ja ahdistuu yksinäisyydessä? Tai jos koen itseni tuppisuuksi, jonka on vaikeata sanoa mielipidettään kovin isossa seurassa ja joka mieluummin kuuntelee kuin osallistuu yleiseen jutusteluun ja pakenee oman kamarinsa hiljaisuuteen, olenko siis nykyelämään huonosti sopiva introvertti? Ehkä niin, tai sitten ei . Ainakin minä löydän itsestäni kummankin tyypin piirteitä. Puhun mielelläni paljon ja helposti vieraittenkin ihmisten kanssa. Mutta en voi sietää elämää, jossa joutuisin joka päivä kohtaamaan uusia ihmisiä ja suoltamaan tunnista toiseen kevyttä ja ilmapiiriä haistelevaa "small talkia" kestohymyn saattelemana. Tarvitsen hiljaisia, tapahtumaköyhiä päiviä, jolloin olen vain itseni hyvässä seurassa. Olen siis sekä intro-että ekstrovertti ja mielestäni hyvä niin.
Jos olen feministi, pitääkö minun silloin aina ajatella asioista pelkästään naisnäkökulmasta ja nähdä miehet joukkona, joka on vastuussa naisten vaikeuksista elää tasa-arvoisina kansalaisina työelämässä ja yhteiskunnassamme. Onko minun pakko nähdä kaikki miehet sovinisteina ja laukoa suustani kuolemattomia latteuksia tyyliin"kaikki miehet ovat samanlaisia",( siis tyhmiä, avuttomia, pettäviä)? Jos en ole feministi, olenko silloin aivoton bimbo, alistettu ja sukupuolensa unohtanut hiirulainen?
Kun ihmislapsi syntyy maailmaan, hänestä tehdään heti ensimmäisten minuuttien aikana määritys kumpaa sukupuolta hän on. Joskus kuitenkin syntyy lapsi, jonka sukupuolta ei voidakaan heti yksiselitteisesti määrittää. Tilanne on varmasti tuskallinen kaikille, niin lapsen vanhemmille kuin hoitohenkilökunnalle. Lehdissä on kirjoitettu tapauksista, joissa päätös ja sitä seuraavat toimenpiteet on tehty hyvin varhaisessa vaiheessa ja myöhemmin on käynyt ilmi, että lapsi varttuessaan kokee tulleensa väärin kohdelluksi ja ikäänkuin pakotetuksi hänelle itselleen väärältä tuntuvaan sukupuoleen.Kovin vaikea valinta joka tapauksessa. Näihin aikoihin asti myöskin homoseksuaalit ovat joutuneet vaikeaan valintatilanteeseen oman seksuaali-identiteettinsä vuoksi. Pitäisikö pelätä, salata tai yrittää kokonaan vaimentaa seksuaalisuutensa vai uskaltautua avoimuuteen, tulla ulos kaapista, niinkuin termi kuuluu. Vielä nykyäänkin monille on mahdotonta hyväksyä, että ei ole olemassa vain heteroja vaan kokonainen erilaisen seksuaali-identiteetin kirjo. Eikä oman identiteetin valinta ole suinkaan ihmisen vaihtelun- , tai nautinnonhalun tulosta, vaan ihmiseen yhtä lailla kuuluvaa kuin erilainen silmien väri tai ruumiinrakenne. Mutta tiedän myös, että kun minä tässä väitän noin, joku toinen sanoo minun olevan perin pohjin väärässä.
Minulla on ystävä, joka voi hämmästyttää hänet vain pinnallisesti tuntevat tuttavansa sanomalla, ettei halua taivaaseen, koska ei osaa eikä halua haaveilla tapaamisesta kaikkien kuolleitten sukulaistensa ja tuttujensa kanssa taivaassa, jossa vielä enkelitkin höyhensiivissään liihottelisivat mukana. Hän kun inhoaa ja suorastaan kauhistuu kosketusta höyheniin! Niinpä hän saa usein kuulla ihmettelevän jatkokysymyksen:haluatko sitten ennemmin päätyä helvettiin? Eikö se olisi sentään paljon hirveämpää? Kuulostaa tietysti perin lapsenomaiselta kahtiajaolta, mutta sisältää kumminkin peruskysymyksen: oletko sitä vai oletko tätä. Et voi olla mitään siitä väliltä, sinun pitää valita. Olet joko uskova tai ateisti, pelastettu tai matkalla kadotukseen. Olet joko kristitty tai kenties muslimi, vapaa-ajattelija tai ehkä helluntailainen.Mutta jotain mieltä on oltava!
Suomessa on monipuoluejärjestelmä. Viime vaalien tuloksen selvittyä puhuttiin paljon, että olisi helpompaa, jos meilläkin olisi jako kahteen blokkiin, jolloin olisi selvää, että vaalit voittanut saa pääministerin ja hän omiensa joukosta valitsemat ministerit. Meillä sensijaan hallitus voidaan kasata viiden, jopa kuuden eri puolueen edustajista. Ja tulokset ovat viime vuosina olleet kaikkien osapuolten mielestä ihan liian laihoja ja yhteistyö tuskallisen ontuvaa. Silti minusta on hyvä, etten elä maassa, jossa olisin joko republikaani tai demokraaatti, enkä pystyisi näkemään mitään hyvää toisin ajattelevissa. Tietysti luultavasti vielä monin verroin kamalampaa on niillä, jotka asuvat yhden totuuden ja yhden johtajan hallitsemassa maassa, mutta eivät pysty luottamaan tähän.
Vaikka kuinka yritän miettiä mistä löytyisi semmoinen paikka, jossa kaikenlainen erilaisuus, kaikenväriset arvot, ominaisuudet, monenlaiset mielipiteet ja elämäntavan vivahteet saisivat ihmisten kesken vallita yhtä suurta arvostusta nauttivina ja toinen toisiaan sietävinä rinnakkain, en millään keksi. Onko ihmisen ihan pakko aina määrittää asiat vastapooleikseen, noin tai näin, mutta hyvin vähän siihen välille joustavuutta tarjoten? Olisi helpompaa, jos ihminen muistuttaisi enemmän geneettisesti läheistä sukuaan olevaa kädellistä, bonoboa, joka kyllä voi nahistella lajitoverinsa kanssa ikäänkuin lihaksiaan vahvistaakseen, mutta osaa nopeasti panna sille pisteen ja muuttaa nahistelun halaukseksi.Rauha säilyy. Bonoboilla laumaa johtaa kokenut naaras, eikä semmoista ihmislaumatyyppiä taideta tuntea mistään päin palloamme. Mahdottomampaa ajatusta Suomeen olisi vaikea keksiä, sillä Tarja Halonen presidenttinä, Mari Kiviniemi pääministerinä, Jutta Urpilainen valtiovarainministerinä tai Irja Askola Helsingin piispana ovat jo monille olleet lähes sietämätöntä piinaa elämään tuoneita täysin vääriä valintoja! Mieluummin vaikka kuinka huonoja miehiä vastuullisiin virkoihin, kunhan ei sentään naisia!No, ehkä on pakko kelpuuttaa joukkoon muutamia riittävän sopeutuvia, hajuttomia ja mauttomia ikäänkuin koristeeksi sopivia sanneja ja lenitoja niin kaikki on niinkuin pitää ja rauha säilyy.
Toisenlainen todellisuus?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti