Nyt olen siis kumminkin ajautunut uuteen sotaan. Käyn taas jokseenkin tarpeettomasti kuohuttavaa sotaa.Tällä kertaa lehtimyyjien armeijaa vastaan. Ehkä eivät edes hahmota millainen joukko-osasto heitä on yhtä vaivaista mummoa vastassa.Tiedän, voisin kyllä tässä paikassa lopettaa koko turhan sotimisen laittamalla täydellisen markkinoinnin eston puhelimeeni ja tietokoneeseeni. Silkkaa velttouttani en ole semmoiseen ryhtynyt. Oikeastaan on niin, etten ole viitsinyt ihan loppuun asti miettiä, minkälaiset kiellot ja asetukset minun pitäisi asentaa. Postin tiputtamat paperiset viritelmät jaksan vielä siirtää avaamatta suoraan lehtiroskikseeni. Samoin käy useimmiten jo parissa sekunnissa tietokoneelle tulleelle lehtitarjoukselle. Harvoin viitsin lukaista semmoista ihan kunnolla läpi. Vain jos satun olemaan jo valmiiksi hiukan pahantuulinen, luen kuin uhalla, saan lisää vettä kiukkumyllyyni."Älkää luulkokaan, ei tulisi mieleenikään." Plim.
Mutta puhelin on toista maata. Järkevää olisi kai jättää vastaamatta, jos epäilen lehtimyyjäksi, kun ruudussa näkyy pelkkä nimero. Niin en kuitenkaan tee, koska silloin varmasti jäisi ihan tärkeitäkin puheluita vastaamatta ja mieluisia soittajia tulisi näin boikotoiduksi. Sitäpaitsi, koska minulla on useimmiten ihan hyvin aikaa ja mahdollisuus vastata joka ainoaan puhelimen piraukseen, vastaan joka kerta. Sotatila mielessäni käynnistyy, jos soittaja ensimmäisten repliikkiensä kautta virittää minut sotaan. Jos hän toistaa koneelliseen tyyliin tietyt, jo satoja kertoja kuulemani fraasit ja lausekuviot tylsällä äänellä, kuinka hyvä, että hän nyt on saanut tilaisuuden soittaa minulle tosi mukavan uutisen: että olen ollut niin mahdottoman hyvä asiakas, että minulle on kertynyt valtava bonus, jonka nyt saan käyttää uuden lehden tilaukseen, tai että sellainen onni on potkaissut minua juuri nyt, että hän on kustantajalta saanut luvan tehdä minulle aivan mahtavan tarjouksen, juuri tänään, juuri minulle ja vain tänään. Kaikkein ikävin temppu on väittää, että olen osallistunut johonkin aiempaan kilpailuun, josta hyvästä minua nyt hellitään suurella bonuksella. En varmasti ole. Joku myös väittää, että olen edellisellä kerralla hänen soittaessaan sanonut mahdollisesti olevani puolen vuoden päästä kiinnostunut ja nyt olisi se hetki koittanut. Valhetta kaikki tyynni.
Totta on, että heillä on edessään tiedot minusta, kuinka olen tilannut sitä ja sitä lehteä niin ja niin kauan, mutta jostain syystä sittemmin järkiintynyt ja lopettanut tilauksen. Tietäisivätpä vain, että muistuttavat ilkeästi kuinka tyhmä lepsu olenkin ennen ollut! Heidän mielestään taas olen nyt onneton ja virhe pitäisi oitis korjata. Ai se lehti ei enää kiinnosta, mutta varmasti tämä toinen,ai ei sekään, mutta miten olisi tämä tai tämä? Kai nyt ainakin kuuntelet vain pari minuuttia niin kerron tästä todella pidetystä lehdestä?
Se millaiseksi seuraavat hetket muuttuvat riippuu sitten meidän kahden osapuolen reaktioista. Jos onnistun saamaan puheenvuoron, voi olla, että puhelu päättyy sivistynesti, kun sanon selkeästi, etten tilaa MITÄÄN aikakauslehtiä nyt, KIITOS. Joskus tämä riittää ihan yksinään, joskus joudun lisäämään, että saan minua kiinnostavat lehdet kierrätettyinä pienellä viiveellä käsiini:kiitos ja hyvää jatkoa. Mutta se toinen vaihtoehto on lähes kaksi kertaa useammin toteutuva ja vihan nostattava vaihtoehto. Minun puheeni nollataan. kuin olisin vähämielinen. Alkaa loputon ja ärtyneeltä kuulostava inttäminen, että saisinko nyt puhua loppuun, ikäänkuin minun puheeni olisi ollut vain hyttysen ininää, joutavaa
vastaanhangottelua, joka kyllä kohta loppuu, kun kyllästyn vastusteluuni.Nyt olen jo lähes valmiudessa sotaan, enkä kauan enää puhu sivistyneesti, enkä kovin kauniilla äänellä. Joskus joudun vähän häpeämäänkin yksikseni tämmöisen puhelun loputtua. Mutta silloin toinen osapuoli on myös ollut selvästi holhoavan ylimielinen, poikkeuksellisen jääräpäinen, hyökkäävä ja jyräävä. Tuntuu siltä, että ikäisteni mummojen ajatellaan olevan houkuteltavissa ja jallitettavissa tilaamaan pinoittain lehtiä, kunhan vain jaksaa uuvuttaa ja höynäytellä lupauksilla kaikenmaailman kylkiäislahjoista tarpeeksi kauan. Myyjä kokee olevansa oikeutettu kiukkuunsa, niin minäkin.
Lehtien tilauskampanjointi on nykyään tosi ärhäkkää, lähes päivittäistä ja omituista, sillä tilauksen kylkiäistuotteiden kerrotaan olevan arvoltaan suurempia kuin tilatun lehden arvo. (Tosiasiassa useimmille ihmisille täysin tarpeetonta, joskus sikamaista roskaa). Varsinainen lehti siis ei ikäänkuin maksa mitään. Lehden tuotto määräytyy siis pelkästään levikistä. Mainokset ovat se jonka takia lehtiä pitää myydä, niillä kustannetaan koko homma. Sisältö on yhdentekevä ja vastuu siitä, mitä kirjoitetaan ja mitä lukija haluaisi nähdä ja lukea, on ihan toisarvoinen asia. Bisnes rokkaa!
Näillä näkymin sotatilani jatkuu.Selaan todella nopeasti läpi lehdet, jotka saan kierrätyslahjoina (kiitos), mutta tilaajaksi en enää ryhdy. Mutta jos puhun ihan totta, usein hiukan ilahdunkin lehtimyyjien soitosta: jos myyjällä on kaunis puheääni, tervettä järkeä kuunnella mitä vastaan ja hyväksyä, ettei joka mummon kuulukaan langeta tuhlaamaan liiallista osaa eläkkeestään tarpeettomaan , usein lähes lukematta jäävään, lehtiroskikseen pian joutavaan paperikasaan, saattaa puhelumme päättyä kauniisti, eroamme "ylimpinä ystävinä". Kunhan soitto ei satu herättämään kesken makeimpien ja jännittävimpien aamun unien. "Kiitos tarjouksesta, parempaa onnea seuraavassa kohteessa, hei hei". Osaan minä joskus käyttäytyäkin, kun vain tahdon.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti