sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Sievistelyn tarvetta

Muutamat omaa elämääni näinä aikoina sivuavat asiat saivat minut taas pitempään ajattelemaan tarvettamme sievistellä asioita sanoilla. Ilmeisesti niin tehdään kaikissa kulttuureissa ja kaikilla kielillä. Kai se on jotenkin ihmisen luonnollinen tarve tehdä asioista, jotka koetaan joko liian kauhistuttaviksi, pelottaviksi tai hävettäviksi helpommin kestettäviä, etäisempiä, vähemmän nolostuttavia, sivistyneempiä. 

Tämmöisiä  aiheita ovat ainakin kuolemaan, vammaisuuteen tai muuhun enemmistöstä poikkeavuuteen, seksuaalisuuteen ja sellaisiin kaikille eläville välttämättömiin toimintoihin kuin ulostaminen littyvät sanat. Mutta nykyään olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota myös poliitikkojen kielenkäyttöön, joka on täynnä kiertoilmaisuja, sievisteltyjä sanontoja vaikeista asioista.Tarvittaisiin suorastaan sanakirja, josta voisi aina tarkistaa, mitä poliitikkojen tarkoittamat eufemismit tarkoittaisivat tavallisella selkokielellä. Käyttämällä näitä monimutkaisia kaunistelevia kiertoilmaisuja poliitikkojen motiivina lienee häivyttää kipeitten asioitten tarkempi analyysi ja se tosiasia, ettei heillä ole ole tahtoa tai kykyä parempaan. Ongelmista puhumisen voi muuttaa semmoiseksi liirumlaarumiksi, ettei tyhmempi ymmärrä yhtään, mistä oikeastaan puhutaan tai jätetään puhumatta. Raivostuttavaa.

Kaikki olemme joutuneet oppimaan viimeisten vuosikymmenten aikana, ettei esimerkiksi ole sopivaa puhua neekereistä. Muistan oikein hyvin sisareni aapisesta sivun, jossa N-kirjainta opittiin kuvalla ja tekstillä näin: Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene milloinkaan.
Asiasisältö tässä lauseessa on toki nykykorvin pöyristyttävä, mutten vieläkään omakohtaisesti koe olevani loukkaava ja ihmisarvoa alentava, jos käyttäisin sanaa neekeri. Mutta tietysti suostun ymmärtämään, että sanan sisältö on nyt muuttunut, kun sitä on liian usein ja ihan yleisesti käytetty loukkaavana ja leimaavana. Siksi minäkin vältän käyttämästä tätä sanaa. Mutta aina ei ole helppoa huomata, mikä olisi paras tapa määrittää, sanoako musta,värillinen, tummaihoinen, afroamerikkalainen, nigerialainen....Ja pitääkö yleensä määrittää ihonvärillä tai ulkonäöllä, niinpä? Joskus on kyllä tosi vaikea olla fiksu, vaikka haluaisi.

Entä sitten sana vammainen? Asiaa puntaroidaan taas paljon, kun yllättäen Euroviisuedustajamme ovatkin tavallisimmasta musiikintekijäporukoista poiketen Pertti Kurikan Syntymäpäivät niminen jengi erilailla kehitysvammaisia kavereita. Onko sopivaa nimittää heitä noin? Olenko loukkaava, jos käytän sanaa kehitysvammainen? Ei ole kauan ajasta, jolloin voi kuulla kesken mitättömän erimielisyyden kinastelun johtavan toisen osapuolen nimitettelyyn: senkin idiootti vammainen, oleks ihan cp, olet ihan tautinen, senkin hintti, homo jne. Valitettavasti tämmöistä kieltä minäkin jouduin joskus kuulemaan jopa kouluni välitunnilla. Silloin kyllä varmasti englannin tunti sai hetkeksi jäädä ja tunti sai erilaisen alun. Muuttuiko puhetapa, en tiedä, mutta halusin ainakin yrittää vaikuttaa.  Osa ihmisistä pitää oikeutenaan mollata kaveriaan nimittelemällä homoksi, vaikka kysymyksessä  ei mitenkään olisi henkilön seksuaalinen identiteetti. Mutta tässä ollaankin jo ihan toisessa ongelmassa kuin puheen sievistely, pikemminkin kätketty oma homofobia. 
Hyvin usein vieläkin , jos on tarve puhua ihmisten homoidentiteetistä, ei haluta käyttää neutraaleja sanoja, vaan keksitään kiertoilmaisuja. Näitä esiintyy runsaasti kaikilla kielillä ja niiden ainoa tarkoitus on nolata, loukata ja etäännyttää oma persoona mahdollisimman kauas torjutusta ja pelkoja herättävistä mielikuvista, jotka asiaan vieläkin yllättävän monien ihmisten käsityksissä ja asenteissa liittyvät.

Kun pientä lasta opetetaan asioimaan potalla, voidaan kiitellä kuinka komeat kakat hän on onnistunut tuottamaan pottaan. Kakka on suorastaan kiinnostavan tutkailun ja kehumisen arvoinen asia! Pikkulapsen kanssa on lupa puhua pissasta ja kakasta ilman häpeää ja kiertelyä. Mutta eipä aikaakaan, kun jo ääni kellossa muuttuu ja osa aikuisista alkaa sivistävän kasvatuksen: kakasta ja pissasta ei sovi ainakaan vieraitten kuulleen puhua mitään. Semmoisia sanoja ei sovi ääneen sanoa. Muistan hyvin kuinka minun lapsuudessani joillekin kavereistani oli opetettu termit ykkönen ja kakkonen, tai isohätä ja pikkuhätä. Eikä ainakaan semmoisia sanoja kuin paska ja kusi yksikään kiltti lapsi päästänyt suustaan. Minun on melkein vieläkin vaikeata sanoa kumpaakaan. Mutta joskus alkeellisimman ja kipeimmän raivon kohdalla olen kyllä nimittänyt kiukkuni kohdetta nimellä "paskapää". Ei kovin älykäs eikä omaperäinen tapa purkaa pettymystä toiseen ihmiseen.

Englanninkielen vastaava sana "shit" ei sensijaan kuulosta korvissani yhtään kummemmalta kuin muutkaan kielen sanat. Siinä ei ole lapsuuden moraalista painolastia. Puhumattakaan sanasta  "bullshit", pötyä, valhetta. Se kuulostaa korvissani juuri siltä, mitä se tarkoittaakin.Se on vain pötyä, ei siinä ole mukana ajatustakaan härän ulosteläjästä. Huvittavalta, mutta myöskin turhan hienostelevalta minun tavallisen suomalaisnaisen sanomana kuulostaisi  englantilaisnaisten tapa ilmoittaa vessatarpeestaan :"I have to powder my nose". Ehkä se kuvastaa hyvin mennyttä maailmaa. Eräs tuttuni kysyi mielestään hienostuneesti Egyptissä ravintolassa, missä voisi pestä kätensä toiveenaan opastus vessaan. Hänet ohjattiin pesemään kätensä, mutta vessanpytystä tai edes reiästä lattiassa ei ollut toivoakaan siinä paikassa!Kannattiko siis hienostella?

Vanhin serkkuni kuoli viikko sitten. Tapahtuma kiinnitti taas huomioni siihen, kuinka vaikea monen on nykyään käyttää sana kuolema. Puhutaan ikiuneen nukkumisesta, levosta, poismenosta tai rauhan saamisesta. Kun kuollut on lapsi, hänestä tulee enkeli, hän pääsee taivaan tähtitarhaan tai hän lentää taivaan kotiin. Koska olen syntynyt sota-aikaan, muistan lapsena aluksi kovin ihmetelleeni, että jonkun isä oli kaatunut sodassa. Jos oli kaatunut, miksei ollut kompuroinut ylös ja tullut kotiin. Hautausmailla näin kaatuneitten muistomerkkejä ja ihmettelin, miksi  kaatuminen oli niin vaarallista, että siihen kuoli. Jossain kohdassa tuo kaatuminen sitten sai minunkin käsitteissäni oikean traagisen  sisältönsä. 

Englantia opiskellessani professori luennoi englanninkielessä tapahtuneista sanastomuutoksista, kun sanaan oli alkanut kohdistua liikaa negatiivisia mielikuvia. Esimerkkisanoista muistan sanan hautausurakoitsija, henkilö, joka hoitaa hautausasioita.Nimitystä tälle ammatille  on englannissa ajan kuluessa vaihdettu yhä uudelleen ja uudelleen toiseksi, kun entisen painolasti on koettu liian raskaasti leimaavaksi.(undertaker= alle viejä,"Six feet Under")
Vainaja lasketaan maan poveen, nukkumaan nurmen alle, kasvamaan kukkia, humisemaan tuulessa, kimaltamaan aallokossa. Sanoja, joilla jälkeenjääneet hoitavat omaa mielikuvamaailmaansa ja kuolemanpelkoaan.On parempi, ettei sano ääneen sanoja, jotka ovat tabuja, liian suuria tai vaikeita tai hävettäviä sanottavaksi. Koulussa opimme, että tästä syystä  tulivat käyttöön sanat Otso, Mesikämmen, Metsän Kuningas, koska karhua ei tohdittu uhmata ja ärsyttää turhaan sanomalla sen oikea nimi ääneen.

Seksuaalisuudesta puhuttaessa näitä kiertoilmaisuja ja sievisteleviä ilmaisuja vasta onkin tarvittu. Jotkut niistä ovat todella värikkäitä, jopa hupsulta kuulostavia. Riippuu puhujan omista, usein jo lapsena omaksutuista käsityksistä, sisältökoodeista, mitä sanoja itsekukin pitää sopivina, mitä hävettävinä tai suorastaan loukkaavina, mitä hellivinä tai kiihottavina.Vuosien mittaan sopivuussäännöt myös vähitellen muuttuvat.Mikä ennen on yleisesti koettu vältettäväksi, saattaakin vuosikymmenten kuluttua olla menettänyt tehonsa ja muuttunut arkipäiväiseksi. Joskus myös tämmöisten seksuaalisväritteisten sanojen välttely normaalissa puheessa vie vaikeisiin tai hupsuihin tilanteisiin. Muistan, että jossain vaiheessa huomasin olevan vaikeaa käyttää koululuokassa ihan normaalia sanontaa panna jokin tavara tai asia kohdalleen jne, koska osa oppilaista sai aivan hepulin kuullessaaan sanan panna. Heille oli hiljattain selvinnyt sanan käyttö seksiaktista puhuttaessa. "Kamalaa, opettaja sanoi sen hirveän sanan, eikö hän tiedä mitä se tarkoittaa". Vaikealta, turhalta ja tekosiveältä minusta kuitenkin olisi tuntunut laittaa, pistää tai vielä mahdottomampi asettaa , sanonnoissa joissa ikiajat oli totuttu "panemaan". Saivat luvan tottua kuulemaan panemista. Ehkä se vähitellen normalisoitui hihittäjienkin korvissa ja menetti ylimääräisen värityksensä.

Oma lukunsa tabujen joukossa ovat uskonnolliset termit ja jumalan nimen käyttö erilaisissa ilmenemismuodoissaan. Osa ihmisistä käyttää jumalaan liittyviä sanoja ja sanontoja manailu-ja kirosanoina, toisille samat sanat merkitsevät pyhää, joten niitä ei pitäisi käyttää väärässä ja loukkaavassa merkityksessä. Niistä muunnellut, sievistellyt muodot kuulostavat monista vähemmän sopimattomilta ja siis mahdollisilta. Moni ei edes miellä sanan helkutti tarkoittavan samaa kuin helvetti tai ajattele hetkeäkään kiesus , jessus, ristus, sus siunatkoon, jumalauta kristillistä alkuperää. Monille suomalaisille paras tapa selvitä kiperästä paikasta, onnettomasta vastoinkäymisestä tai kivuliaasta hetkestä on päräyttää sydämensä pohjasta ja monella tärisevällä tehostettu perrrkele. Toimii usein, eikä parane sievistelemällä.


Papa, joillekin pyhä , 
toisille tavallinen vanha mies oudossa virassa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti