Lehtitilauksia puhelimella myyvät soittajat ovat kaikille tuttuakin tutumpia. Joinakin viikkoina tämmöisiä soittoja voi tulla lähes päivittäin. Tiedän, että monilla nuorilla on tapana jättää vastaamatta puheluihin, jotka tulevat kesken kiireisen työpäivän tuntemattomasta numerosta, koska eivät halua tulla turhaan lehdenmyyjän häiritsemiksi. Sen sijaan me useimmat eläkeläiset kai pyrimme vastaamaan aina kun puhelimme suvaitsee päristä. Sen nämä leipäänsä puhelimella hankkivat hyvin tietävät. Ja sitten saamme kuulla kuinka "hirveän onnellisia ovat, kun meillä on se kaksi minuuttia aikaa kuunnella heidän tosi mukavaa asiaansa, jolla he ovat lähteneet meitä lähestymään". Riippuu päiväni sen hetkisestä tunnelmasta, olenko oikein inhottavan äkäinen ja huonotapainen vanhus, joka alkaa ärhennellä viattomalle työtään tekevälle, sisälukutaitoiselle, mutta mielestäni tyhmän makeilevalle, vähemmän luovalle myyjälle, vai maltanko mieleni ja vastaan kohteliaasti, mutta loukkaamatta: ei kiitos, toivotan parempaa menestystä seuraavassa kohteessa, hei.Minussa on kuin kaksi erilaista persoonaa. Aina silloin tällöin vakaa päätökseni olla tilaamatta enää ainuttakaan hyvää tarjousta pettää ja itsellenikin hämmästykseksi lankean tilaamaan pätkän milloin Et-lehteä , milloin Koti ja Keittiö tai Avotakka alkaa houkuttaa.Tilaajien kannattaa siis kumminkin soitella minulle, vaikka yritän muuta väittää.
Joskus on sattunut semmoinen todella kaunisääninen ja psykologisesti oivaltava tilauksen tarjoaja, joka on sulavasti ja luonnollisesti osannut hylätä valmiiksi mietityn ja sadat kerrat toistetun myyntiliturgian, ja yllättäen huomaan käyväni lämminhenkistä rupattelua kuin vanhan hyvän ystävän kanssa, vaikka linjalla on se paljon pilkattu ja vihattu puhelinmyyjä. Pisin tämmöinen keskustelu venähti kerran erään sympaattisen rouvan kanssa 40 minuutin mittaiseksi. Lehteä en tilannut.Aika alusta asti oli selvää, luultavasti myös hänelle, että tässä ei nyt käydä mitään uuvutustaistelua, mutta silti keskustelu jotenkin vain jatkui ja jatkui. Ehkä meillä molemmilla oli tarve juuri siinä kohdassa ryhtyä jutusteluun, tarve monenmoisten mielipiteitten vaihtoon lähes samanikäisen ja sympaattisen ,vaikka vieraankin ihmisen kanssa. Joillakin ihmisillä on taito saada tavallinenkin rupattelu kääntymään kiinnostavaksi ja sopivalla tavalla henkilökohtaiseksi , niin että rupattelun jälkeen olo tuntuu mukavalta ja virkistyneeltä, kuin olisi juonut hyvän kahvikupillisen. Niin minulle kävi tämän Gloria-lehteä tarjonneen rouvan kanssa. Kun taas joillekin samaa lehteä tarjonneelle olen todella tylysti julistanut jo ensimmäisen minuutin kuluttua,, että vaikka lähettäisivät lehden minulle lähes ilmaiseksi en olisi kiinnostunut tyhjänpäiväisestä, huippukalliita vaatteita ja kosmetiikkaa tarjoavasta kiiltävästä paperipinosta. Melkein kuin lehti olisi näiden onnettomien myyjien itse omin käsin tuottama härpäke ja olisi suurikin loukkaus edes tarjota minulle sellaista!Käytökseni on itsellenikin arvoitus, eikä missään nimessä puolusteltavissa olevaa käytöstä.
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän kiinnostavaa löydän useimmista ns aikakauslehdistä. Jotenkin vielä muistan, kuinka joskus kauan sitten tuntui mukavalta, kun esimerkiksi Anna- niminen naistenlehti oli odottamassa lattialla töistä tullessa.Enää vuosikausiin en ole juurikaan löytänyt Annasta itseäni kiinnostavaa tai ilahduttavaa antia. Olen kai nähnyt saman vuotuisen kaavan toistuvan liian monta vuosikymmentä. Tammikuun lehdissä on pahimmillaan sivukaupalla typeriä horoskooppeja tai ainakin laihdutusneuvoja ja elämäntapauudistuksia. Helmikuussa vaihdetaan kodin vuodevaatteet, valmistetaan lämmittäviä keittoja, ja ulkoillaan uusissa vaatteissa ja uusilla vempaimilla. Maaliskuussa jo pitääkin alkaa täydellinen muokkaus kevättä kohden ja on hyvä tuoda kevät kotiin uusin värein, uusin kukin, uusin ideoin ja erityisesti uusin ihmeitä lupaavin ihovoitein ja hiustuottein. En enää jaksa tutkia, onko muuttumisleikki oikeasti parantanut onnellisen muuttumispäivän voittaneen ulkomuotoa ja onnen edellytyksiä!
Vuodesta toiseen, lehdestä toiseen samat julkkisihmiset kuvittavat sivuja yhä uudelleen ja uudelleen, setvivät elämänsä sotkuja, paljastavat kipupisteensä siinä kuin vaatevarastonsakin, kokevat kasvun ja muutoksen ihmeen.Who cares? Mutta turha kai valittaa, kun en ole enää aikoihin yrittänytkään jaksaa seurata esimerkiksi hivenen asiapitoisempaa Suomen Kuvalehteä tai Vihreää Lankaa , Kauppalehdestä nyt puhumattakaan. Niin kai se on, että sitä saa, mitä tilaa, vaikka sitten kierrätettynäkin.
Mutta, kaikesta marinasta huolimatta, kiitos kierrätyksestä, rakas ystäväni. Ehkä pysyn edes hiukan kiinni vielä oikeassa "naisen elämässä", kun selaan läpi naistenlehden. Jospa Liisa Hyssälän "uusi kauneus" herättäisi minutkin kurkottamaan terveellisempään elämäntapaan ja itsekurin yritykseen. Ehkä voisin yrittää olla viisas mummu, saada ideoita isovanhemmuuteeni , kun luen miten Siitoset ovat sen asian miettineet. Eikö vain olisi hyvä minunkin miettiä terveyteeni liittyviä kysymyksiä, kun jokaisesta lehdestä näen Vesku Loirin ihmeellisesti uudistuneen imagon. Ja toki jokaisen ikäpolveni naisen pitää vieläkin olla selvillä Euroopan kuninkaallisten aviokriisit ja tulevien kruunupäitten syntymät ja avioliiitot.
En kai jaksa uskoa huomiseen, jos luettavana on vain päivälehtien huonoja uutisia, Isisin terroria, Ukrainan kriisiä, Kreikan talousahdinkoa tai Jari Aarnion loputtoman pitkäksi venyvää oikeudenkäyntiä.Tarvitsen myös hitusen hattaraa ja huuhaata.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti