Kun olin lapsi, muistan, että minulle ja isoisälleni leivottiin yhteinen kermakaakku. Isoisäni nimi oli Kustaa ja hänen nimipäivänsä oli 6.6.Nämä kaksi juhlapäivää hoidettiin yhdellä iskulla, kätevästi ja halvalla.Joskus tähän kohtaan osuivat myös Helluntaipyhät .Lapsuuden syntymäpäivistäni ei minulle ole jäänyt muita muistoja kuin tuo kaakku.Elämä oli tuohon aikaan yksinkertaista.
Ensimmäinen erityisiä muistoja mieleen palauttava syntymäpäiväni oli se, jolloin täytin 17 vuotta. Sattui näet niin, että lähdimme sinä päivänä luokkaretkelle Tukholmaan. Matkaa oli suunniteltu jo pitkään keräämällä viikkorahaa kaikki viisi ensimmäistä kouluvuotta. Oli todella jännittävää päästä oikein päiviä ja öitä kestävälle luokkaretkelle ja vieraaseen kuningaskuntaan laivalla matkustaen. Siinä oli minulle juhlaa kylliksi. Laivan kannella lähtötunnelmissa otettussa kuvassa yhdessä kaverini Marjatan kanssa hymyilen kuin vain 17 vuotias maailmalle matkaava nuori naisihminen voi hymyillä, leveästi ja hiukan keikistellen.Tulen vieläkin hyvälle tuulelle kuvaa katsoessani.Hiukan haikeaakin katsoa nuorta itseäni, syntymäpäiväsankaritarta, joka oli saanut elämänsä ensimmäisen punaisen ruusun nuorelta mieheltä. Ei, siitä ei seurannut vuosisadan rakkaustarinaa!
Toinen vahvan muistijäljen ja iloisen tunnelman syntymäpäivä oli kolme vuotta myöhemmin.Todella helteinen päivä 25.5.1963, jolloin saimme tulokset ylioppilaskokeistamme. Hurraa, minusta tulee ylioppilas! Eikä iloani juurikaan vähentänyt se, että tulokseni ei ollut läheskään niin hyvä kuin oli toivottu . Muistan, että jostain syystä meitä oli aamupäivällä pienehkö joukko luokkatovereita ajelulla Kuusjoella Aulikin kodissa, joka sijaitsi metsän keskellä. Käki kukkui lähellä, kukkui loputonta kukkuaan, niin että oli pakko lopettaa tulevien elinvuosien laskeminen. Oli uskomattoman kaunista ja kuumaa.Palasimme koululle rehtorin kansliaan tuloksiamme kuulemaan.Päivän kallistuessa iltaan kelluin lämpimässä järvessä kauan. Korvat vedenpinnan alla ja taivas silmissä oli hyvä miettiä tulevaisuutta. Lopulta pilvet tummuivat ja lähestyvä ukonilma pakotti nousemaan vedestä. Keskustan suunnasta alkoi kuulua paloautojen ujellus.Salamat olivat jo sytyttäneet tulipaloja. Kummallisen selkeä muistikuva, kuin filmiä katselisin.
Kun täytin kolmekymmentä, minusta oli tullut turkulainen ja vietin pienimuotoista syntymäpäivää muutamien silloisten ystävien ja tuttujen seurassa. Tästä on jotenkin huvittavana muistona kipakka, tulikiven katkuinen polemiikki, joka syntyi elokuvasta "Kellopeliappelsiini". Kaikki olivat nähneet tuon, silloin hyvin suurta huomiota saaneen elokuvan. Nyt vain oli niin, että vierasjoukko jakaantui kahteen täysin vastakkaista mielipidettä kiivaasti edustaneeseen joukkueeseen. Toisten mielestä filmi oli kauhistuttava, vastenmielinen, jopa suorastaan vaarallisia impulsseja mahdollisesti herättävä, ainakin jos katsojat olivat hyvin nuoria. Toisten mielestä filmi oli todella hieno, jopa tarpeellinen ja ymmärrystä lisäävä joskin myös vaativa katsottava. Se ei jättänyt kylmäksi. Huuto ja halu vakuuttaa muut omalla mielipiteellään lisääntyi ja tunnelma synttäreillä oli kiihkeä kuin eurovaalien alla puolueitten puheenjohtajien tentissä .Vuosi oli 1973 ja me olimme vielä kovin nuoria ja kiihkeitä kaikki, niin minä, sankaritar, kuin vieraanikin. Juotiin viiniä, syötiin jotain trendikkäämpää kuin kermakakku!Tyypillinen ajankuva.
Kun täytin puoli vuosisataa, päätin pitää juhlat lähinnä perheelleni ja sukulaisilleni. Juhlaa vietettiin muutamia päiviä myöhässä Somerolla äitini pihamaalla lohikeittoa ja kaakkua nautiskellen ja silloinkin saimme nauttia kauniista ja lämpimästä säästä . Tunnelma oli kovin erilainen, rento, epävirallinen, ilman kaikenlaista pönötystä.Ei ollut tarvetta kiistellä kulttielokuvista.Tunsin itseni jo paljon vanhemmaksi.Hiuksetkin olivat ehtineet harmaantua ja hoikkuus oli hävinnyt. Mutta mitäpä tuommoisesta, elämä jatkui vaikka vuodet muuttivat niin juhlien tyyliä kuin juhlakaluakin.
Kaikkein juhlavinta oli kuudenkymmenen vuoden ikään tulo, sillä tähän kohtaan päättyi myös pitkä työurani koulussa. Sain pitää ylimääräisen palkallisen lomapäivänkeskellä viikkoa.Vietin sitä iloisesti omassa kauniissa luokassani juhlat järjestäen. Mukana olivat sekä työyhteisöni että paljon lähiystäviäni. Nautin ideasta koristella ja muuttaa luokkani juhlahuoneeksi. Päivä oli taaskin mitä helteisin ja jätti minulle hyvät muistot.Tunsin olevani ihan oikeasti juhlieni tähti ja nautin tästä etapista elämässäni. Mutta muutamaa päivää myöhemmin sain kokea olevani vieläkin suuremman juhlinnan kohteena, kun koko kouluni, oppilaat ja ihmeen suuri määrä vanhempia juhlistivat kevätjuhlassa syntymäpäivääni ja eläkkeelle jäämistäni. Se oli liikuttavaa, tunteellisempaa ja kauniimpaa kuin olin osannut toivoakaan . Silloin olin mielelläni juuri minä enkä kukaan muu.
Varmaan jonakin vuonna on ollut myös hyvin vähän juhlavaa ja sääkin kalseaa, jopa joskus kylmää, mutta useimmiten olen saanut viettää ihania helteisiä juhlahetkiä. Lapsena minulla oli tapana ajatella, että koko keväinen luonnon herääminen ja kukkiin puhkeaminen tapahtui vain siksi, että minä, tämä tärkeä minä, sai sen lahjaksi syntymäpäivälleen. Täydellisen itserakas maailmannapa, varsinainen Birthdaykid , uskomattomassa omahyväisyydessään ja lapsenuskossaan.Totta puhuen, on siitä uskosta ja omahyväisyydestä aika lailla edelleen jäljellä!
Luontoäiti , kiitos ihanista synttärikukista.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti