Odotan tätä innokkaana ja uteliaan ilon täyttämin ajatuksin. Tapaan paitsi pikkuisen typykkäni ja hänen vanhempansa, myös toiset isovanhemmat, vauvan serkkutyttöjä perheineen sekä muutamia ystäviä, sekä tytön "haltiakummit".Tietääkseni he ovat nuori ystäväpariskunta, jolla oli ilo ja kunnia olla yhteisellä kesäisellä polkupyöräretkellä Virossa ensimmäisenä jakamassa tieto tulevasta lapsukaisesta, kun testitulosta jännitettiin.
Juhlasta tulee varmaan lämminhenkinen ja mukava, kunhan nyt vielä sääkin kääntyisi lämpöiseksi. Nykyisin tämmöiset perhejuhlat ovat leppoisan epämuodollisia ja helppoja, ilman jäykän etiketin säätelemiä kuvioita. Enää ei tarvitse ajatella, että kaiken on sujuttava perinteen ja hyvien käytöstapojen edellyttämällä kankeudella. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että vartavasten käyttäydyttäisiin tökerösti ja loukkaavasti muita vieraita tai isäntäväkeä kohtaan. Mutta on esimerkiksi lupa pukeutua omalle olemukselleen parhaiten sopivalla tavalla, eikä tarvitse miettiä mitä etiketti sanoisi asiasta.
Luin vanhoja ohjeita kahvikutsuille sopivasta pukeutumisesta vuodelta 1926. siis vajaan sadan vuoden takaa. Näin minua ohjeistettiin: "Se puku, jota pienissä oloissamme eniten tarvitsemme, on ns."välipuku". Se on tumma crepe-de-chine-, sikki-, tai samettipuku, jossa ei ole paljon koristeita eikä suurta kaula-aukkoa.Sellainen puku soveltuu sekä aamupäivin, että iltaisin käytettäväksi.Hyvin nuorilla naisilla voi välipuku olla lyhythihainen, hiukankaan vanhemmille sopii chiffoni-tai crepe- georgette-hihat.Mitä uusimuotisempi puku on, sitä pikemmin siitä tulee vanhamuotinen.Taiteilijapiireissä on puvun valinta riippuvainen yksinomaan henkilökohtaisesta mausta.Ei pelätä räikeitä värejä tai rohkeitakaan piirteitä."
"Perhejuhla vanhaan aikaan"
Hyvä juttu, päätän olla näitä taiteilijapiirejä.En tarvitse silkkipukua , enkä joudu lähtemään metsästämään salon butiikeista sopivaa välipukua. Jotain iloista ja värikästä vanhoista kätköistäni löytynee.
Pulmana entisaikojen kutsuilla oli myös pitääkö talon emännän määrätä kuka ottaa ensin kahvia (" seisomapöytä"), vai onko vieraiden pidettävä huoli kuka on arvokkain ja vanhin yleisen kehoituksen jälkeen?
Luulen, ettei tuotakaan pulmaa juhlissamme pähkäillä. Eiköhän ole meille mummeille itsestään selvää, ettemme ryhdy kursailemaan vaan tartumme kuppiin ja alamme suurella innolla ihailla seisomapöydän antimia ja maistella ja kiitellä lastemme aikaansaannoksia. Eikä emännän ja isännän tarvitse jälkeenpäin pelätä, etteikö meitä kaikkia olisi kohdeltu hyvin ja arvomme mukaan .
Voipa olla, että lauantai-iltana voimme toistella vanhan Putte-Possun syntymäpäivälaulun tunnelmia: "siellä kaikilla oli niin mukavaa,oi jospa OISIT SAANUT olla mukana..."
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti