Muistan, kun kuulin jonkun tuttavan ensimmäisen kerran sanovan käyneensä ostoksilla Kasvihuoneilmiössä. Lause ei muodostanut päässäni mitään järjellistä mielikuvaa.Tiesin, mikä on kasvihuone, tiesin, mikä on ilmiö, mutta mitä se on yhteensä. Ihan hyvä nimi niin hupsulle paikalle kuin se sitten osoittautui olevan ensimmäistä kertaa käydessäni. Eikä se tänäänkään jättänyt mitään toivomisen varaa: se oli yhtä mieletön kuin ennenkin.
Jo pihamaalla oven pielessä suuret valkoiset kivileijonat,ylväät ihmishahmoiset kreikkalaisjumalattaret ja ruosteen värittämät sirot metalliset kruunupäiset saksanhirvet virittävät aistit vinksahtaneeseen todellisuuteen. Jos huomasit silmäillä vielä kauemmas pihalle ennenkuin astuit sisään, keksit jättikokoiset kiviset uurnat odottamaasa, että joku kiipeäisi kymmenmetrisillä tikapuilla istuttamaan ikivihreät, paksulehtiset viherkasvit ja runsaina ryöppyävät riippuvat kesäkukat niiden mahtavaan vatsaan. Kylläpä ne näyttäisivät upeilta sinun portinpielissäsi! Ja omenapuiden katveeseen sopisi tuo itämainen jo ihanasti ruostunut kaarevakattoinen huvimaja, jossa voisivat vannoa ikuista rakkauttaaan Antti ja Mariam, perheen nuoret kihlatut.Tosiaan.
Ei, mutta nyt on jo kiire sisään, bling-blingin, tuhannen ja yhden yön nostalgisen kaikenmaailman turhuuden ja jättiläisköynnöskasvien huumaavaan sokkeloon. Vaikka olisit kuinka kekseliäs ja villi ja vapaa luonne, et ole osannut kuvitella sitä kaikkea tarpeetonta suurta ja pientä tavaraa jokaisesta ilmansuunnasta tänne tuotettua, minkä silmäsi poimivat tässä viidakossa.Käyt Kiinassa, Intiassa ja Afrikassa.Ei ole sitä väriä, ei sitä kippoa ja kappoa, mikä tästä vielä puuttuisi. Ja voi mikä ajan patina ja palatsien hurmaava eleganssi!Mikä suloinen hulluus ja menneen maailman lumo? Vai eikö ennemmin muovista roskaa ja turhaa krumeluuria koko talo täynnänsä? Makuasioita.
Miksi kaikki tämä tavara on rahdattu keskelle uusmaalaista korpea?
Siksi , että me tuikitavalliset, vaikkakin vaatimattomiin, mutta samalla myös useimmiten hyvin funktionaalisiin ja järkeviin koteihin syntyneet suomalaiset elämme nyt uudenlaisen yltäkylläisyyden ja kulutushysterian aikaa. On käyty ulkomailla tai ainakin nähty kuvia vieraista kulttuureista, innostuttu värikkäämmistä ja koristeellisemmista kodeista ja ympäristöistä. Ja niin meistä on vähitellen muokkautunut uusi uljas suomalainen rahvas, joka ei enää viihdy yksinkertaisessa ja konstailemattomassa tyylissään , vaan tahtoo ympärilleen kimallusta, haaveilee asuvansa kodissa, joka on saanut inspiraationsa aatelisten ja ylhäisön kodeista vuosisatoja sitten . Mikä suloinen hullutus valtaa tavallisen rouvan ja herran, kun tuon kaiken voi ostaa täältä tienvarren tavarataivaasta ja lavastaa ikioman eksoottisen paratiisinsa. Voi sepittää oman sukutaustansa uusiksi sisustamalla kodin "perittyjen tavaroitten" kautta kertomaan vauraudesta ja tyylitietoisuudesta!!!!
No entä sitten me , joiden kukkarossa ei juuri nyt olekaan varaa muutaman tuhannen euron hintaisten tammikaappien tai kristallikruunujen, mattojen ja muiden ihanien impulssiostosten tekemiseen ja unelmaympäristöjen toteuttamiseen? Me ostamme Jenny Nyströmin tai Rudolf Koivun postikorttien uusintapainoksia a`1 euro tai hupaisan paketin paperinenäliinoja, jotka näyttävät ilmiselvästi 100 euron seteleiltä . Onhan se rehvakasta pyyhkiä nenää satasella!Ja ainahan voi lohduttautua kahviossa ja syödä annoksen muusia ja uunissa kypsytettyä makkaraa. Retkipäivämme lounasmenu.
Tarvitaanko todella näin paljon kaikkea turhuutta , vai tuhlataanko tässä nyt tulevien polvien materia- ja energiavarannot ihan lopullisesti ? Olen jotenkin ihan tukkaaan asti täynnä tätä turhuuden turhuutta ja tyhjää kimallusta. Kuka pelastaisi meidät hukkumasta krääsään?
Mikä huikea ristiriita keväisen vihertävään koivikkoon ja kaikissa hienostuneissa eri sävyissä hohtaviin polveileviin peltoihin!
"On Suomi köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet......."
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti