Toki Edelfelt muistetaan Suomessa monista taidokkaista ja tunteita herättävistä maalauksistaan, kuten "Lapsen ruumissaatto" tai "Leikkivät pojat rannalla" tai "Ruokolahden eukkoja kirkolla", joissa hän hienosti kuvaa tavallista kansaa. Mutta on myös koko joukko kiiltokuvän kauniita maalauksia, joissa katsotaan hyvin toisenlaiseen maailmaan, toisenlaisten ihmisten silmiin. Kuvista minulle hymyilevät kujeellisesti, keimailevasti tai hieman surumielisesti, siropiirteiset, täydellisen sulokkaat, tummat nuoret naiset, lähes tyttöikäiset. Heidän pukunsa ja hattunsa on kuvattu niin taidokkaasti, että voin melkein tuntea silkin kosketuksen, sametin pehmeän poimuilun, hatun sulkien värinän, korvakorun heilahduksen.Tunnen parfyymin ja kukkien tuoksun ja aistin tuulen päivänvarjon reunassa, kun vaunut vierivät Champs- Elysees`llä. Melkein haistan kuvasta rakkauden ja intohimon tuoksun vielä leijuvan ateljeessa.Virginie lepää kädet niskan alla, silkkipeitteet valuvat kevyesti pitkin hänen pyöreitä vartalolinjojaan ja ilme on intiimin hetken ja unen välimaastossa viipyilevä (v 1888).
Uppoudun ihailemaan "Pariisittaren" ( v.1885) kapeata vyötärölinjaa tummassa yksinkertaisessa puvussa, jota koristaa vain tiheä kivihiilinappien rivi lantiolta ylös pitkin vasenta kylkeä hienona linjana olkapäälle. Puku on yllättävän yksinkertainen leikkaukseltaan ja kaulaan asti peittävä, hyvin tyylikäs.Nappirivi päättyy olkapäälle ja siihen kohtaan on kiinnitetty pari vaaleata kukkaa. Ne näyttävät samanlaisilta kuin kimppu, joka on puvun laajan helman päällä lepäävässä kädessä. Oikea käsi on luontevasti rentona liinan peittämällä pöydällä. Taempana pöydällä on vihreä lasimaljakko, jossa keltaisia hoikkavartisia tulppaaneja ja valkoisia tasetteja.Naisella on tummat hiukset ja tumma puku. Hän on hyvin viehättävä siinä istuessaan rauhallisen oloisena vaaleansinervän taitettavan huoneenjakajasermin edessä. Hänen tukkansa ryöppyää ihanan vallattomana kiharapilvenä otsalle, mutta on kiinnitetty päälaelle jättäen paljaaksi leuan linjan ja korvan. Tyttö näyttää seuraavan jotain kiinnostavaa keskustelua kuvan ulkopuolelle jäävää kumppaniaan lämpimästi katsoen.Tämän "Pariisittaren" mallista tiedetään, että hän työskenteli kirjakaupassa kirjanpitäjänä, josta Edelfelt hänet keksi mallikseen pariin tauluun.Traagista lukea, että hänen elämänsä päättyi jo 21 vuotiaana keuhkokuumeeseen. Kaikista Edelfeltin malleista tunnen suurinta mieltymystä juuri tähän älykkään näköiseen ja lämpöä huokuvaan ruskeaverikköön.
Vuonna 1885 isoäitini oli 10-vuotias. Tämä pariisitar on siis kuvassa vajaa 20 vuotias, noin 10 vuotta mummuani ennen syntynyt. Minunkin isoäitini oli hienopiirteinen nuori nainen, kaunis omalla pelkistetyllä tavallaan vielä mummonakin. Mutta millään en voisi kuvitella omaa isoäitiäni tuon nuoren naisen tilalle. Maailma oli silloinkin jakaantunut, kuten nykyäänkin. Oli kovin erilaiset raamit, pukeutumiskoodit ja elämäntavat riippuen siitä, mihin ympäristöön ja yhteiskuntaluokkaan synnyit. Albert Edelfelt kuului aikansa suomalaisten joukossa hyvin etuoikeutettujen ihmisten harvalukuiseen eliittiin, aatelisperheeseen, joka köyhdyttyäänkin pystyi lähettämään pojan opiskelemaan Pariisiin parhaimpiin mahdollisiin taideopintoihin, seurustelemaan piireissä, joissa pukeuduttiin silkkiin ja samettiin, ympäröitiin koko elämä kauneudella ja aistinautinnoilla.Vaikka perhe menetti enimmän osan omaisuuttaan, rikkaat sukulaissuhteet ja vaikutusvaltaiset ystävät auttoivat hänen äitiään kustantamaan pojan opinnot ja tuhlailevan elämäntavan Pariisissa, ennenkuin hän alkoi ansaita taiteellaan. Hyvä Veli-verkostot toimivat myös siihen aikaan. Pariisissa matalampaan yhteiskuntaluokkaan syntyneitten köyhyys näyttäytyi hyväosaisille ja mm näille menestyville nuorille ulkomaalaistaiteilijoille kuin värikäs, pittoreskin näytelmän lavastus. Se oli omalle elämäntyylille tarjoutuva runollinen kontrastiefekti, ikäänkuin pikantti aromi oman ylellisen elämäntavan keitossa. Sitä voi haistella, maistella ja kokea pikku annoksina, koska se ei ollut pakollista ja jokapäiväistä arkea.
Nykyiset taidehistorioitsijat ovat yrittäneet jäljittää Albert Edelfeltin sulokkaita malleja, muusia, rakastajattaria, nuoria, useimmiten tummahiuksisia naisia, jotka poseeraavat lähes elävän tuntuisina hehkuvissa kuvissa. Mitä heille tapahtui oikeassa elämässä, miten heidän kävi myöhemmin, kun taiteilijan ja mallin välinen intohimo viileni, niinkuin sillä on taipumus viiletä ? Mitä sitten, kun hehkein kauneus alkoi haalistua, eivätkä he enää onnistuneet inspiroimaan taiteilijoitaan? Joutuivatko köyhyyteen, kenties kadulle? Monet kai olivat olleet alunperin tavallista kansaa, mutta heidän poikkeuksellinen sulokkuutensa oli tuonut yllättävän muutoksen elämänkulkuun. Tuo kuvissa näkyvä, täyteläisenä säihkyvä ja tuoksuva ylellisyys oli kuin todeksi muuttunut uni, josta kuitenkin oli vaara herätä jonakin päivänä. Usein äkillisen palautuksen elämän tummempiin sävyihin saattoi aiheuttaa nuoren naisen epätoivottu raskaus. Mitä tapahtui suloiselle Virginielle tai Thereselle tai Laetitialle, La Belle Antonialle? Joku päätyi kenties toisen taiteilijan elämän sulostuttajaksi. Tai kirjailijan, tai kuuluisan tiedemiehen. Esimerkiksi Pasteurin kerrottiin olleen silmittömästi rakastunut erääseen näistä Edelfeltin malleista.
Kenestäkään heistä ei tullut Edelfeltin rouvaa. Ei, siihen osaan sopi paremmin lapsuudesta asti tuttu, suomalainen ylhäisönainen Ellan de la Chapelle. Kuvista päätellen hänkin oli toki kaunotar. Mutta oliko kyseessä todellinen rakkaus, vai ennemminkin sopivuus? Mitä rouva mahtoi ajatella miehensä monista sulottarista? Oliko hän mustasukkainen taulujen ihanille rusottaville poskille, aistillisille huulille, ihon kuulaudelle, paljaille rinnoille?Vai oliko kaikille niin itsestään selvää, että miehillä oli rakastajattaria, pikku ystävättäriä, mutta avioliitto solmittiin edustavan ja sopivan samaan säätyyn kuuluvan naisen kanssa? Ehkä mustasukkaisuutta ei edes tunnettu noissa kuvioissa. En tiedä, eikä kai ole minun asiani arvioida Edelfeltin tai muiden sen ajan menestyneiden miesten moraalia tai päivitellä kauniitten, mutta köyhemmistä oloista rakastajattariksi päätyneitten pariisittarien kohtaloita. Maailma nyt vain oli sellainen, on kai ollut aina, on kai edelleen!
Jos olet nainen, mutta saanut syntymälahjana kauniin ulkomuodon, voit päätyä syntyperästäsi huolimatta täysin uskomattomiin vaiheisiin. Kauneutesi on rahaakin arvokkaampaa valuuttaa, himoittua ja monet portit avaavaa. Menestyneet miehet ovat aina halunneet ympäröidä itsensä kauniilla pikku ystävättärillä.Niin se on ollut ennen, eikä ilmeisesti mikään ole tässä kuviossa muuttunut.Tuskin yhdelläkään menestyneellä NHL-pelaajalla, formulakuskilla tai nykyajan pörssihailla on vaatimattoman tai edes tavallisen Maija-meikäläisen näköistä vaimoa tai tyttöystävää. Kauniille naiselle elämä antaa mahdollisuuden tehdä ja kokea monia semmoisia asioita, mitkä eivät ole mahdollisia hänen vähemmän kauniille siskolleen, vaikka hän olisi lahjakkaampi, ahkerampi tai rehellisempi. Mutta joskus, eikä kai kovin harvoin, pikku ystävätär saattaa joutua maksamaan myöhemmin kovan hinnan näistä vuosistaan elämän sulostuttajana suuren miehen rinnalla. Elämällä ei ole mitään takeita jatkua aina yhtä hohdokkaana kuin romanssin alkuvaiheissa.Menestynyt mieskin saattaa osottautua mahdottomaksi elämänkumppaniksi.
Ei ole harvinaista, että nuoret tytöt vielä nykyäänkin useammin surevat puuttuvaa kauneuttaan kuin puuttuvaa viisauttaan.Voipa olla, että joku fiksu ja älykäs tyttö vielä nykyäänkin olisi valmis jättämään älynsä, jos vain saisi tilalle kauniina pitämänsä ulkonäön. Onneksi nykyisin monet älykkäät tytöt jo oivaltavat, että ulkonäkö on muokattavissa paremmaksi, Luojan luomusta on mahdollista parantaa, mutta tyhmyydellä on taipumus olla pysyvää laatua. Sanotaan, että tyhmyydelle ei Jumalakaan mahda mitään!
Minun mummuni oli luullakseni viisaampi kuin kohtalainen kauneutensa. Koko elämänsä pituisesta köyhyydestään ja monista koettelemuksistaan huolimatta, uskon hänen saaneen kokea omalla tavallaan rikkaan ja merkittävän elämän, ilman ainoatakaan silkkileninkiä, parfyymia tai divaanilla joutilaana haaveiltua hetkeä. Luulen, ettei hän edes koskaan nähnyt kuvia tuommoisista naisista kuin Edelfeltin tauluissa hymyilee, vaikka he olivat saman aikakauden naisia. Koko maailma ja erilaisten ihmisten kohtalot, eivät vielä silloin olleet läsnä ihmisen elämässä kuten nykyään .
"Onko tärkeämpää olla kaunis vai älykäs? " Merituuli 2012
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti