Leikkimieliset testit ovat niin mukavia.Kas, kun jos sattuu käymään niin, että testi antaa suopean tuloksen, esimerkiksi:"olet huomattavasti keskivertoa älykkäämpi, miellyttävä ja pidetty ", mikäs on hymyillessä koko päivän."Totta, totta. Niin varmaan olenkin, kyllä oli hyvä testi".
Jos taas testi paljastaa , että olenkin "aika luihu ja moraaliltani lipsuva", voin kuitata testin tuloksen ja sanoa, että mokomia huuhaa-juttuja. Kaikkea sitä viitsitään lehtiin laittaa.
Kalevala-testissä oli 22 kysymystä ja kussakin vain kaksi vaihtoehtoa tarjolla. Ei siis tarvinnut kauan pähkäillä, eikä hiuksia halkoa. Nopeasti ja rehellisesti vain vaihtoehtoa valitsemaan ja näppylöitä painamaan. Ja niin tuli totuus ilmi tässäkin asiassa:
"Olet vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen. Olet siis vahva persoona, muiden kunnioittama, joskus ehkä pelkäämä hahmo.Kova ulkokuori kätkee taiteellisen sisällön".
No johan sattui, varmaan erinomaisen pätevä testi! Noinhan sen olen aina tiennyt olevan. Ei ole minussa ainesta Ilmariseksi, joka osaa takoa rahaa tuottavan sammon tai vaimon (miehen!) kullasta. En ole myöskään syntynyt seikkailevaksi Lemminkäiseksi, joka hurmaa kaikki ja tekee urotekoja. En ole koskaaan nähnyt itsessäni aineksia tämmöiseen hurmaajan rooliin, toisin kuin esimerkiksi siskoni, joka vielä vanhana ja sairaana kertoo sitä , että häneen kaikki tuppaavat ihastumaan. Tunnistan itsessäni huomattavasti ennemmin tuon iänikuisen Väinämöisen, joka jää yksin, tulee aina torjutuksi lemmenhaaveissaan. Olen myös huojentunut, ettei testi löytänyt minusta sen paremmin Pohjan akkaa kuin Pohjan neitiäkään, Ainosta nyt puhumattakaan. En voisi ymmärtää raivopäistä kostoretkelle lähtevää voimanaista , mutta en liioin naista, joka ei näe muuta mahdollisuutta kuin hukuttautumisen. Ei ole minussa ainesta noihin naistyyppeihin. Ihan ovat vieraita minulle.
Jossain kohdassa tarinaa Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon . Semmoiseen olen kyllä tuntenut halua ja myönnän yrittäneeni sitä useammankin kerran. Luulen, että halu laulaa vastustaja suohon on suorastaan yksi lempipaheitani. Mitä sitten tulee tuohon Väinämöisen tapaan laulella kanteleen säestyksellä kaikenlaisten elukoitten kuunnellessa, tunnistan itsessäni loputtoman halun kertoilla vanhoista asioista tarinoita itseäni nuoremmille, lapsille ja lapsenmielisille kuulijoille. Eikä ole sitä asiaa, jota ei minusta musiikin voimalla voisi ylistää, parantaa tai lohduttaa. Musiikki on jokapäiväistä leipää ja taide elämän suola,joka kuuluu kaikille.
Väinämöisen lisäksi on toinen Kalevalan henkilö, joka minua puhuttelee ja miellyttää .Hän on Marjatta , matala neito, joka meni metsään, söi puolukan , tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Pojastapa tuli Väinämöiselle haastaja. Hyvä, että niin kävi.Vanhain arvojen on syytä väistyä uusien tieltä . Ei maailma voi pysyä ennallaan ja tyytyä kuuntelemaan vanhoja joikaajia, eikä loputtomiin luottaa vanhoihin virsiin. Mutta Väinämöisellä on silti paikkansa ja arvonsa aikojen muuttuessakin.
Kylläpä oli hyvä testi! Nyt vain herää kiperä ajatus: kuinka monta Väinämöistä sitä mahtaakaan löytyä ihan lähiympäristöstänikin. Ymmmärrän hyvin, etten ole ainoa. Tunnen tosi monta samanmoista vanhaa "iänikuista". Suostunko minä näkemään heissä Väinämöisen? Tunnistaisivatko he minussa tämän vahvan persoonan, muitten kunnioittaman vanhan köröttäjän, joka laski laulellen vesiä, ilon lyöden lainehia? Etteivät vain näkisi koukkunokkaista ilkeää ja ahnetta Pohjanakkaa?
Marjatta
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti