Rouvien kymmenet käskyt

Hallituksen kaavailemat säästötoimet ja mahdolliset heikennykset työehdoissa ovat kiihdyttäneet mieliä jo kuukausien ajan. Yksi kipeän tuntuinen osa-alue tässä vyyhdessä on ollut pelko matalanaispalkka-alojen naisten tilanteen heikkenemisestä entisestään. Se on kiihdyttänyt keskustelua naisten ja miesten välisestä epätasa-arvosta työelämässä ja palkkauksessa. Kun tähän yhdistetään maahanmuuttokeskustelun kuumentama mielipiteitten vaihto naisten turvattomuuden lisääntymisestä, pelko raiskausten ja muun ahdistelun kohteeksi joutumisesta, on yleinen keskustelu naisen ja miehen roolista, tasa-arvosta tai sen puuttumisesta sekä perheessä, työelämässä, urakehityksessä että politiikassa noussut vallan uusiin mittasuhteisiin. 

Oman, runsaan seitsemänkymmenen vuoden mittaisen elämäni aikana on tapahtunut valtavan paljon kehittymistä hyvään suuntaan. Tyttöjen ja naisten mahdollisuus saada koulutusta ja sitä vastaava työ ovat monin verroin paremmat kuin vielä minun nuoruudessani. Naiset ja miehet ovat monessa nuorehkossa perheessä jo hyvinkin tasapäinen ja tasa-arvoinen tiimi. Enää ei korosteta silmiinpistävästi naisen roolia eri-arvoisena, siis ikäänkuin selvästi alempiarvoisena, miehelleen alistetussa roolissa elävänä henkilönä perheessä, vain miehensä palvelijana ja menestyksen hiljaisena tukijana. On jo perheitä, joissa vaimo onkin enemmän ansaitseva kuin mies.Useimmat vaimot eivät enää joudu vastaamaan miehelleen talousrahojen käytöstä tai omista persoonallisista hankinnoistaan. On perheitä, joissa isä on kotona lasten kanssa vaimon luodessa uraa.Näitä lienee kuitenkin suuri vähemmistö. Mutta uskon, ettei koti-isä enää juurikaan joudu pilkan tai vähättelyn kohteeksi ratkaisunsa johdosta, mikä 1950-luvulla oli aika yleistä. Muistan omalta kotikylältäni esimerkiksi pariskunnan, jossa vaimo oli virassa oleva kotitalousopettaja ja hänen vähemmän koulutettua ja kotona olevaa aviomiestään nimitettiin pilkallisesti Vihtoriksi

Sain sisareltani kopion kortista, jonka mummuni sisko Iida on lähettänyt Suomeen sisarensa vanhimmalle pojalle Amerikasta marraskuussa 1939. Hän oli emigroitunut perheineen sinne 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Suomi oli sodassa ja siksi kortin osoitepuolella on leima: Sotasensuurin tarkastama. Kortin kuvapuoli on yllättävä. Ensinnäkin se on suomenkielinen. en tiedä miksi. Onkohan se amerikansuomalaista tuotantoa? Yläreunassa on kaunokirjoituksella painettu teksti: Rouvien kymmenet käskyt. Sen alapuolella on ikäänkuin pelikorttien muotoiset numeroidut humoristiset kuvat teksteineen.
Käsky1: Hän on sinun herrasi ja sinun on oltava vaiti kun hän puhuu.
Käsky 2: Valvo ja odota miestäsi iltasin tulkoonpahan milloin tahansa.
Käsky 3: Ainoastaan kaksi huokeata hattua vuodessa saat sinä ostaa.
Käsky 4: Miehesi ratkaiskoon milloin haikara saa tulla.
Käsky 5: Ei sinun pidä seurusteleman miehesi anopin kanssa.
Käsky 6: Sinun pitää hankkia kauniita palvelustyttöjä.
Käsky 7: Älä puhu turhia.
Käsky 8: Muista,että miehesi pitää saada hyvää ruokaa.
Käsky 9: Portinavain on hänen omaisuuttaan, jota et koskaan saa lainaksi.
Käsky 10: Ole aina iloisen näköinen.

HUH HUH, Mrs Tammi. Mikä lienee ollut motiivisi? Oliko tarkoitus keventää tunnelmaa täällä sotaa käyvässä entisessä kotimaassa?Oliko sisaresi poika, Harttu-sertäni , mielestäsi jotenkin rohkaisun ja karaistuksen tarpeessa? Zaida-täti (vaimo) oli kyllä kieltämättä aika kalsean tuntuinen tahtonainen ja perheen roolijako epätavallinen. Rouva oli kauppias ja miehensä rooli oli tukea häntä toimittamalla tavarat ja hoitamalla kodin. Ainakin vanhemmalla puolella ikäänsä rouva kauppias piti miestään ja palvelusväkeään pienessä nälässä ja kylmyydessä, koska oli niin saita! Epänaisellisia piirteitä? Setäni taas oli hyvin lempeä, kaikkia ymmärtämään ja auttamaan pyrkivä älykäs ja lämminhenkinen mies.

Ilmeisesti nämä ameriikan ihmemaan kortin ohjeet on kumminkin tarkoitettu huumoriksi. Mutta luulen kuvien ja "käskyjen" huumorin perustuneen juuri siihen, että monet miehet vielä noina aikoinakin tavallaan vaativat rouviltaan tuontapaista asennetta. Jos nyt ei ihan 9:n käskyn portinavaimeen saakka yltävää niin kuitenkin lähes tuontapaista palvelualtista, uhrautuvan ja miestä palvovan naisen asennetta. Vaikka pidin äitiäni järkevänä ja todella vaikeistakin tilanteista seviytyvänä taistelijana, huomasin kyllä hänenkin korostavan meille tytöilleen miehen ihailua ja asemaa pönkittävää käytöstä suotavana ja ihailtavana naisellisuutena. Ja poikavauva oli aina hiukan suurempi ilon aihe kuin tyttövauva! Mutta ajat ovat mielestäni muuttuneet ja asenteet sukupuolten tasa-arvoon saaneet järkevämpiä linjauksia. 

Siksi minusta onkin ollut yllättävää huomata, kuinka syvällä nämä feminismiin ja tasa-arvoon liittyvät stereotypiat kuitenkin ovat vielä nykyäänkin.Tähän johtopäätökseen olen tullut monien lehtien tämäntalvista keskustelua seurattuani. On naisia, jotka suorastaan kiihtyneinä julistavat oikeanlaiseksi naisen epätasa-arvoista ja alisteista asemaa suhteessa ja  julistavat riemulla haluavansa olla juuri sellaisia NAISELLISIA NAISIA, jotka hoitavat perheessä naisen ikiaikaista ROOLIA: puhtaus, viihtyisyys, ravitsemus,lasten kouluasiat. Ne ovat naisen tehtäviä.Vastaavasti he haluavat miehen, joka ilolla ja ylpeydellä hoitaa OMAN ROOLINSA: autoon liittyvät huoltotyöt, pihanhoidon ,veneen kunnossapidon, lumen luonnit ja kaikki kodin remonttia vaativat työt. taloustöihin ja lastenhoitoon miesten ei ole tarvis puuttua. Entä me  kaikki muut naiset, joiden perhekuvio ei sovi yhteen tuon roolituksen kanssa? Onko miniäni epänaisellinen, kun hän tarttuu porakoneeseen ja vaihtaa kätevästi ja ilman miehen apua (häirintää!!)lattian pinnoituksen. Onko poikani epämiehekäs jäädessään kuukausien mittaiselle isyyslomalle kotiin äidin käydessä töissä? Olenko minä ollut koko ikäni epäkelpo nainen, kun en ole koskaan tuntenut arvoani mitattavan miehen menestyksen kautta?

Poikani isä arveli hiljattain poikarukan olevan suhteessaan pahasti "tohvelin alla", koska hän on huomannut pojan neuvottelevan lähes kaikesta vaimonsa kanssa. Kimpaannuin moisesta typeryydestä  ja sanoin hänen asenteineen edustavan jo ajat sitten hävinnyttä kivikauden nuijamiestä. Mikä pettymys minulle sitten olikaan huomata, että pian tämän sanailumme jälkeen lehtiin levisi tossun alla elävien, liitossaan nujerretuksi, ilman arvostusta ja tasa-arvoa itsensä kokevien miesten suoranainen valitusvirsien kuoro. Pahasti alakynteen jääneet miehet valittivat, ettei heillä ole arvostusta omassa perheessään. He eivät kelpaa muuhun kuin tuomaan tilipussinsa muun perheen hyväksi. Naiset kohtelevat heitä kaltoin, valittavat, väheksyvät, jättävät kaiken ulkopuolelle. Heidät on tuomittu koiraakin vähemmän arvostuksen ansaitseviksi olioiksi omassa perheessään. Avioerotilanteessa he ovat heikoilla, elämästä putoaa pohja eikä heille suoda mahdollisuutta pitää lapsiin toimivaa yhteyttä ja tasa-arvoista vanhemmuutta.

Lähtöimpulssin tähän oudoksi kääntyneeseen tasa-arvosta keskusteluun antoi erään entisen kansanedustajan räväkkä lausunto, kuinka naisystävät ovat aviossakin oleville naisille korvaaton tuki ja aviomies on auttamatta toisarvoinen keskustelijana. Miehillä ei tunnu olevan sijaa naisen ystävänä ja ymmärtäjänä vaikka olisi tämän aviopuoliso. Tasa-arvosta ei puhettakaan. Olinko ollut siis ihan väärässä nykynuorten liitoista?

Mitä oikeastaan on naiseus, feminiinisyys, mitä maskuliinisuus? Millaisen painoarvon annamme näille osaominaisuuksille ihmisen koko persoonallisuudessa? Minä ainakin tiedän olevani joissakin asioissa hyper naisellinen, mutta toisaalta monessa asiassa tuskin ollenkaan, oikeastaan suorastaan miehekäs. Entä ne ihmiset, jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöihin? Luulen, että olisi iso virhe kuvitella nykyään, että homomies on aina yltiönaisellinen, pikkusormi kiemuralla söpösti siroa kahvikuppiaan pitelevä "neiti". Tai yhtä vähän, että jokainen lesbosuhteessa elävä nainen olisi jotenkin äärimmäisen epänaisellinen, römeä-ääninen siilitukka. Naiseus ei ole olkonäköä tai pukeutumista sokeasti määräävä pakkomielle yhtä vähän kuin miehekkyys edellyttää bodattuja lihaksia, prätkää tai hienhajua.

Mutta vaikka Suomessa nykyään ollaan onneksi jo kaukana noista vanhan kortin vaimoa orjuuttavista kymmenestä käskystä, on tasa-arvo vielä usein kaukainen utopia. On surullista, että liian moni miehistä, mutta myös ihmeen moni naisista ajattelee tasa-arvosta tai feminismistä puhumisen olevan jotain vaarallista, epärealistista ja entistä pahempaa epätasapainoa edistävää ja toista sukupuolta vastaan kohdistettua väheksyntää ja suoranaista vihapuhetta. Ennakkoluulot estävät ymmärtämästä asian keskeisintä sanomaa: olemme kaikki ihmisiä ja kaikilla pitäisi olla edellytykset toteuttaa omia vahvuuksiaan ja pyrkimyksiään perheessä, kumppanina, vanhempana, opiskelussa, työssä etenemisessä ja palkkauksessa. Ihmisarvo ei ole sukupuolisidonnainen. Ei voita mitään jos yrittää alistaa toista tai vaatii etuuksia vain omalle sukupuolelleen.Tappio on kaikkien.

Taata ja Mummu, elämänkumppanit yli 50 vuotta. Oliko liitto tasa-arvoinen? Luulen niin, ainakin arvostivat toisiaan ja puhuttelivat aina kohteliaasti "teititellen". Ajassa ajan tavalla.