Aivoituksia ajankuluksi

Viime eduskuntavaalien tulosten jälkeen Suomessa alkoi tapahtua omituisia juttuja. Suomi jakaantui  yllättävän selvästi ja teräväsanaisesti kahteen leiriin, joilla oli hyvinkin vastakkaiset tavoitteet ja arvot, mikä elämässä on tärkeätä. Nopeasti kävi selväksi, että meillä on suuri määrä lähinnä pääkaupunkiseudulla ja muissa korkeakoulukaupungeissa asuvia nuoria ihmisiä, joiden arvomaailma eroaa lähes täysin haja-asutusseuduilla, maaseudulla, pohjois- ja itäsuomessa sekä pienemmissä kaupungeissa asuvien ja vähemmän koulutettujen ihmisten vastaavista . Näyttelijä Krista Kososen viattomasti lausuma hämmästys: en tunne ketään semmoista ( tarkoittaen lähinnä perusuomalaisia) poiki nimen puna-vihreässä kuplassa elävistä kaupunkilaisista, jotka eivät tiedä oikeasta elämästä mitään. Ja synnytti aikamoisen älämölön.

Samaan aikaan maahamme alkoi tulla yhä enenevässä määrin sotaa ja terroria pakenevia ihmisiä lähinnä Syyriasta, Irakista ja Afganista. Ennestään meillä olivat jo paljolti karsastetut ja torjutut somalit.Nämäkin uudet tulijat olivat ulkonäöltään tummempia kuin Matti Meikäläiset ja uskonnoltaan muslimeja. Taas oltiin jyrkästi eri mieltä miten tähän yllättävään pakolaisongelmaan pitäisi suhtautua: ovatko he uhka lintukotomme turvallisuudelle, syöksevätkö he meidät entistä pahempaan talousahdinkoon vai ovatko he oikeasti lähimmäisiä hädässä ja autettuina jopa uusi mahdollisuus. Pitääkö heitä auttaa ja toivottaa tervetulleeksi vai kiireesti sulkea rajat ja palauttaa heidät mitä pikimmin ja vainosta ja sodasta välittämättä lähtömaihinsa? Alkuperäisväestö jakaantui toisiaan kovin vähän ymmärtäviin suvakkeihin ja rasisteihin. 

Toki meillä ennenkin on ollut jakolinjoja. On ollut oikeisto ja vasemmisto, maalaiset ja kaupunkilaiset, nuoret ja vanhat, radikaalit ja vanhoilliset, uskovat ja maallistuneet, homot ja heterot, miehet ja naiset. Mutta jotenkin täysin uusi ja erilainen tapa puhua toista ryhmää edustavista on nyt tullut jokapäiväiseen kommunikointiin. Vastaavaa raakuutta ja suoranaista vihaa ei aikaisemmin ollut tapana käyttää kuin ehkä kiihkeimmän kansalaissodan  melskeissä. Silloin punikit ja lahtarit jakoivat kansan kahteen vihaleiriin ja vihapuheella perusteltiin raakalaismaisuudet, murhat  ja pikaoikeudenkäyntien kohtuuttomat tuomiot. Mutta kansalaissodasta on jo kauan ja sen kokeneet ihmiset ovat siirtyneet ajan rajan taa. Tuskin monikaan uskoi, että semmoinen ajattelu ja puhetapa koskaan enää voisi tulla yleiseksi ja mikä vielä pahempaa, johtaa myös käytännön viharikoksiin. Paha virheluulo. Ihmiset eivät enää häpeä puhuessaan hirveyksiä, käyttäessään muista alentavia nimiä ja uhkaillessaan. Uskomatonta.Muutama vuosi sitten tämmöistä ei olisi voinut uskoa kuulevansa. 

On selvää, että aina kahden ääripään väliin jää suuri joukko niitä, jotka eivät ole samaa mieltä kummankaan laidan perusteluista.  Osa ihmisistä pyrkii näkemään asiat monesta näkökulmasta, löytämään kompromisseja ja edes vähän ymmärtämään omille ajatuksilleen vieraitten ajatustapojen perusteluja. Nyt tuntuu, että tämmöisten ratkaisuihin pyrkivien "tolkun ihmisten" on kovin vaikeata saada ääntään kuuluville.Some, tämä nykymaailman ihmemylly, tarjoaa aivan liian helpon tavan pelokkaiden ja pelkonsa takia vihaisesti ja idioottimaisesti räksyttävien "koirien" mekkaloida ja uhkailla hirveyksillä muunmuassa toimittajia, jotka pyrkivät jakamaan todellista faktatietoa huhujen ja luulojen tilalle. Varsinkin naistoimittajat saavat usein päälleen kaksin-, jopa kolminkertaisen vihataakan : nainen, koulutettu ja suvakki punavihreä. Vähitellen yleinen mielipide saa vaikutteita tästä raaimmasta vähemmistöstä, koska se on niin hyökkäävän äänekäs ja ikäänkuin totuttaa meidät kielenkäyttöönsä ja asenteisiinsa. Semmoisesta on jo selviä merkkejä .

Minusta tuntui ikävältä kuulla kyselytutkimuksen tulos, että suuri määrä poliisikuntaamme on niitä, jotka pitävät maahanmuuttajia uhkana suomalaiselle yhteiskunnalle ja ilmaisevat pelkäävänsä. Ja vielä pahemmalta minusta kuulosti se, että osa poliiseista hyväksyy ja arvostaa ns katupartioitten toimintaa. Minusta silloin ollaan lipsumassa pahasti semmoisen yhteiskunnan suuntaan, joka ei vastaa minun toiveitani. Haluan mieluummin olla vaikkapa tyhmästi ja katteettomasti peloton ja uskoa hyvään, kuin tyhmästi pelokas, joka uskoo kaiken erilaisuuden, toisenlaisen ulkonäön, eri uskonnon ja erilaisten tapojen merkitsevän uhkaa suomalaiselle elämälle. 

Olen alkanut vierastaa ja kyseenalaistaa termiä kantasuomalainen. Ihan mieluusti voisin olla vaikka minkälainen "baabelin sekoitus" sukujuuriltani . Minusta se olisi vain rikkautta. Todennäköisesti olen kyllä perin kantasuomalainen ja juuriltani maalainen, mutta koulutus, josta olen saanut nauttia, tekee minusta "kosmopoliitin", joka osaa nauttia kaikenlaisesta erilaisuudesta olipa sitten puhe etnisistä herkuista, maailmanmusiikista ,eri kielistä, uskonnollisista riiteistä tai ihmisten ulkonäöstä tulivatpa mistä maanosasta tai ilmansuunnasta tahansa. Miksi ihmeessä pitää ylipäätään olla nationalisti, kun meillä on tämä koko ihana pallo yhteisenä kotina. Ja kun ajattelen, miten käsittämättömän lyhyen ajan kuluessa (siitä on tosiaan vasta muutama vuosisata kun luultiin maan olevan kaiken keskipiste!!!) ihmisen tietämys maasta, planeetoista ja auringosta on laajentunut tietämykseksi, että paitsi tätä omaa suurta ja ihmeellistä galaksiamme, on olemassa muita, miljardeja muita. Kunhan nyt vain elelisimme kaikki yhdessä ja lopettaisimme turhan toistemme kyräilyn ja mahdollisuuksien rajaamisen. Pitäisi varmaan ennemmin pelätä sitä, että tuhoamme tällä inhottavalla kateus-, huijaus-, ahneus- ja riistoelämäntavallamme koko hienon pallomme ennenkuin joku meitä fiksumpi, pidemmälle sivistynyt ja kehittynyt väki joltain kaukaisemmalta galaksilta ehtii tulla meitä pikkuisen jelppimään ja neuvomaan. Pitäiskö silloinkin yrittää panna rajat kiinni. Toivottavasti ei.