lauantai 15. helmikuuta 2014

Happy Valentine`s Day

Tiedän kyllä, olen päivää myöhässä.Valentine,Ystävänpäivä oli eilen.
Mutta, haetanneeko tuo mittää.....sanoo yksi parhaimmista ystävistäni,kuopiolainen Airi.

Suhteeni  Ystänpäivään on hyvin kahtiajakoinen: Olen ollut lähes 40 työvuottani  englanninopettaja.Senpä takia koin ikäänkuin "virkaani kuuluvan" ainakin yhden tunnin verran kuluttaa kallisarvoista opetusaikaa tuohon Valentinen päivän perinteestä kertomiseen, kenties kortin tai parin tekemiseen ja jonkun romanttisen laulun opiskeluun. Aina  jaksoin korostaa, että Valentine`s Day kuuluu vanhaan englantilaiseen ( ja vientitavarana myös amerikkalaiseen) perinteeseen, mutta ei Suomeen. Muistelen, että vanhan uskomuksen mukaan tänä helmikuun 14. päivän vastaisena yönä linnut valitsevat tulevan pesäkumppaninsa. Englannissa kevät alkaa paljon varhaisemmin kuin meillä Suomessa. Tosin nyt, kun kuuntelee ja katselee uutisia lounais-Englannin hirmuisista myrskyistä, sateista ja tulvista ei ensimmäisenä mieleen tule lintujen  romanttiset keväiset parinmuodostusyöt Englannin lehtimetsissä.

Minusta Valentine´s Day ei siis kuulunut ollenkaan meille suomalaisille, enkä pitkään aikaan ollut innostunut mitenkään itse reagoimaan Ystävänpäivätoivotuksiin kortein tai millään muullakaan kaupallisella tavalla. Mutta elämme aikaa jossa MARKKINAT ovat suuri ja mahtava tekijä. En oikeastaan tiedä , missä Markkinain kotipaikka on, mutta sen olen oppinut, että Markkinat ovat helposti suuttuvaista sorttia ja siksi niitä pitää totella ja kunnioittaa . Poliitikot tuntuvat tietävän minua paremmin, miten pitää kauniisti kohdella Markkinoita, etteivät ne lopullisesti suutu ja muuta pois Suomesta. Silloin meidät Hukka perisi.

Nämä Markkinat vaativat siis lähettämään Ystävänpäiväkortteja, ostamaan ihania, kalliita suklaarasioita, koruja, rihkamaa, kiiltelevää bling -blingiä, viemään "ulos syömään"  ihminen, joka tavallisesti syö kanssasi keittiössäsi jne. Markkinat pakottivat muutama vuosi sitten sinut kopioimaan ja edelleen lähettelemään lukemattomia -ah, niin "ihanan hempeitä" ja osuvia runoja, joissa enkelit puhaltelivat kultahippuja olkapäillesi ja luit olevasi oikea kallisarvoinen valonpilkku tämän tekstiviestin sinulle pullauttaneen ystäväsi elämässä. Näitä vuoroin "siunauksellisia" tai päinvastoin pikkutuhmia viestejä kännykkäsi piippasi semmoisella vauhdilla, että oli vaarassa tukehtua.Ihan piti välillä sulkea laite vetämään henkeä. 
Ja sitten,  yhtäkkiä ja yllättäen, samoin kuin olivat aikanaan alkaneet, nämä viestit myös lakkasivat.Ehkäpä sait vielä  hupaisan kuvan sähköpostiisi tai i-padiisi, jos jo niitä käyttelet.

Mutta jos satuit kävelemään torin poikki, sinut voi yllättää ihan Tuntematon Ystävä, joka oli havainnut  pahan vajauksen halauskiintiössäsi. Helposti korjattu: hali- hali ja tapu-tapu.
Hyvää Ystävänpäivää!

Minä olen kasvanut lounais-suomalaisessa 50-luvun maalaiskylässä, jossa ei tottavie opetettu halailemaan, ei ketään, ei koskaan.Ei edes koskettu mielellään.Vain joissakin perheissä halailtiin perheen pienimpiä, mutta sekin loppui jo kouluikään mennessä . Muistan halanneeni ensimmäisen kerran äitiäni kunnolla, kun seisoimme isän haudalla ja yhtäkkiä huomasin, että äiti näytti olevan vaarassa jotenkin lysähtää kasaan .Vasta napapiirin pohjoispuolelta kotoisin olevan entisen miesystäväni perhe on pakottanut minut oppimaan halailun  sänkykamarin ulkopuolellekin kuuluvana mukavana läheisyytenä. 
Mutta rajansa kaikella, halailullakin. Jääköön perheen ja tuttujen halailuksi, sanon minä!!!

Kaikesta rajoittuneesta kyvystäni "ystävyyden osoituksiin", olen joka päivä iloinen monista hyvistä ystävistäni. Ei vain eilen, vaan myös tänään ja huomennakin. Siispä: HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ, hyvää tätä päivää ja hyvää huomista, kaikki hyvät ystäväni .
              Roses are red,
              Violets are blue
              Sugar is sweet 
              And so are YOU

"Helmikuu on tulppaanikuu"    akvarelli 2014







Ei kommentteja :

Lähetä kommentti