Joka kerta havahtuessani, tiesin katselleeni öisiä "elokuviani". Uneni rakenne on semmoinen, että herään poikkeuksetta kesken unennäkövaiheen. En koskaan herää syvästä tyhjästä hiljaisuudesta. Niimpä minulla on kiusaus väittää, että näen unia koko yön. Minun on kovin vaikea uskoa edes mahdolliseksi sellaista, kun ihmiset sanovat, etteivät näe koskaan unia.Kai se on uskottava, mutta se on minusta yllättävää. Yhtä vaikeaa lienee näiden syvästi ja hiljaisesti nukkuvien ymmärtää sitä värikkäitten, outojen tapahtumien vilskettä, jota katselen koko nukkumiseni ajan. Kun olen kertonut unistani ( tiedän, useitten ihmisten mielestä äärimmäisen piinallista kuultavaa!!!), olen kohdannut kummastuneita ja epäuskoisia ilmeitä.
Olemme kaikki yksilöitä, omine kokemuksinemme, omalla psyykenrakenteellamme ja mielikuvituksellamme varustettuja. Näillä lienee suuri merkitys unikuviemme muodossa ja sisällössä. Koska olen elänyt vain tämän itseni elämää, oman alitajuntani kanssa, olen tyytyväinen runsaisiin, värikkäisiin ja joskus hyvinkin irrationaalisina eteneviin unimatkoihini. Ne eivät minua pelota tai hämmästytä.Vain harvoin olen herännyt unesta, jota voisin kutsua painajaiseksi. Mutta joskus herään unesta, jonka sisältö on surumielinen, jopa niin, että kyyneleet ovat herätessäni poskilla. Kestää hetken tajuta, että surun aiheuttava tunne oli vain unta.
Joskus uneni ovat verkkaisia, lähes pysähtyneitä kuvia, joissa olen mukana, mutta muut ihmiset puuttuvat.Tämmöisissä intensiivisissä kuvissa on yleensä vain jokin pieni, tuskin havaittava liike tai ääni, joka erottaa sen täysin pysähtyneestä kuvasta.Tämmöinen uni säilyy mielessä ehjänä vielä heräämisen jälkeen. Se ei murene yhtä helposti kuin rönsyilevät seikkailu-ja tapahtumaunet, jotka ovat useimmiten täynnä epäjohdonmukaista sälää ja mahdotonta ajan ja paikanvaihdosta. Herätessäni semmoisesta unesta se on mahdoton hahmottaa ja hajoaakin hetkessä pois. Tämmöisen hitaan, hiljaisen ja tapahtumaköyhän unen sensijaan voin ikäänkuin hitaana filminä katsoa uudelleen ja sen sen voin palauttaa mieleen vaikka vuosia myöhemmin.Tässä yksi semmoinen uni jo vuosikymmenten takaa. Yhä vielä voin siirtyä unen tunnelmaan, valoon ja äänettömyyteen, omalaatuiseen mystiseen olotilaan, joka säilyy muistissa.
Olin noin kaksikymmenvuotias. Uneksin huoneesta, jossa oli iso, valkoisin vuodevaattein petattu sänky keskellä muuten lähes tyhjää tilaa. Olin jo käymässä nukkumaan siihen unen vuoteeseen, kun huomasin, että takaseinällä oli kaksi ovea, joista toinen oli raollaan.Se tuntui häiritsevältä. Nousin sulkemaan. Mutta yllätyin, kun ovi ei suostunut menemään kunnolla kiinni. Huomasin, että lattialla oven raosta ulos juoksi pienenpieni, kapea, mutta katkeamaton puro punaista hienonhienoa hiekkaa. Sellaista pientä jatkuvaa hiljaista juoksua, jota olin nähnyt vanhoissa tiimalaseissa jossakin kirkon saarnastuolissa. Huolimatta yrityksistäni katkaista senvaluva liike, hiekkapuro vain jatkoi ja jatkoi äänetöntä matkaansa.En tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Mennäkö vain nukkumaan ja olla välittämättä aukinaisesta ovesta ja juoksevasta hiekkapolusta? En koskaan ehtinyt sänkyyn asti, sillä heräsin tähän hämmentävään unen vaiheeseen.
Oliko se elämäni vuosien hiekkaa vai oliko se jonkunlainen nuoruuden ja aikuisuuden, täyteen naiseuteen astumisen välinen rajariitti? En osaa tulkita, mutta unen kauneus ja hiljaisuus on säilynyt osana sielunmaisemaani.
"Nuoren naisen uni " pastelli n. vuodelta 2011
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti