Ehkä on sopivaa kertoa, miksi laitoin blogilleni nimeksi Harakanpesän jutut. Homma on sillä tavalla, että olen jo jonkin aikaa nimittänyt itseäni harakaksi, alkanut mieltää itseni harakan oloiseksi ihmiseksi ja kotini harakanpesäksi.
Harakka on mielestäni minua kuvaava eläin. Se on vilkas ja kiihkeä, utelias ja turhankin touhukas. Joskus se päästelee suustaan tarpeettoman kovaäänisiä kommentteja ja nauraa räkättää. Ehkä en enää näin ikääntyneenä ja kangistuneena hypähtele kovin ketterästi paikasta toiseen, mutta keskittymiskykyni on edelleen hyvinkin harakkamaista. Juuri kun olen alkanut yhtä hommaa, huomaan, että oikeastaan voisinkin tehdä samalla myös tuota toista ja hypähdän sen kimppuun, kunnes jokin kolmas asia vie mennessään.Ympäristössäni huomaan koko ajan viríkkeitä, joihin uteliaisuuteni pakottaa minut suuntaamaan huomiokykyni.
Harakkaa luonnehditaan melko älykkääksi linnuksi. En ole tottunut pitämään itseänikään ihan kaikkein typerimpänä, vaikka tulokseni älyn rintamalla usein jäävät keskinkertaisiksi . Kiitos juuri tuon heikon yhteen asiaan paneutumisen ja syvällisen puurtamisen vaikeuden. Olen ennemminkin nopea hoksnokka kuin varsinainen älypää.
Entäs sitten tämä harakkamainen taipumus ihastella tyhjää koreutta? En sentään himoitse kaikkea kiiltävää, mutta kyllä mielelläni näen ympärilläni koristeellista ja värikästä turhuutta. Pesänrakentamiseni muistuttaa harakkaa: se ei tule koskaan valmiiksi. Yhä uudelleen ja uudelleen teen löytöjä, joilla pesääni kaunistelen. Pikkutytöstä lähtien olen leikkinyt samaa kotileikkiä, jossa etsin aina vain parempaa, toimivampaa ja viihtyisämpää järjestystä pesääni. Joka kuukausi sohvat vaihtavat paikkaa, matot pyörivät piirileikkiä huoneesta toiseen, kukat ja taulut, tyynyt ja lamput sopivatkin aivan erilaisessa asetelmassa kuin viime kuussa. Ja aina pystyn perustelemaan itselleni saaneeni aikaan jotain parempaa kuin edellisellä kerralla. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan, niin kauan kuin minulla riittää voimia. No,voimia saan juuri tästä ihanasta muutoksesta. Pesä ei tule koskaan valmiiksi.
Entä sitten harakan ulkonäkö.Makuasioista voidaan olla monta mieltä, mutta minusta harakka on kaunis lintu, tyylikäs mustavalkoisessa eleganssissaan, jonka auringonvalo joskus saa upeasti säihkymään violettia ja turkoosia. Kuvailenko siis itseni vastaavasti kaunottareksi? En todellakaan, mutta uskon, että jotain viehätystä viisas silmä on saattanut minussakin nähdä.Tottapuhuen, ehkä nykyään muistutan suurta vanhaa varista, mutta nuorta minääni uskallan verrata harakkaan. Ja selvähän se, että lintumaailmassa on toki sadoittain todella paljon koreampiä lintuja kuin harakka!
Tässä näitä harakan ajatuksia ja tuntemuksia.Toivon edelleenkin olevani nokkela selviytyjä kuten harakka. Sisareni lähetti minulle (kun oli kuullut harakkamieltymykseni!!) Salon Seudun Sanomien sivun, jossa oli suurin kirjaimin otsikko "Harakalla menee hyvin", mutta kuvassa oli kovia kokeneen harakan kuva. Artikkelissa kuitenkin sanottiin, että tuokin harakkarukka todennäköisesti selviää, sillä harakat ovat oppineet yhä paremmin ottamaan haltuunsa uusia ympäristöjä, myös kaupungeissa ja, että harakat eivät enää ole yhtä torjuttuja tai vihattuja kuin joskus aiemmin. Hyvä niin. Eiköhän me harakat pärjätä.
"Olenko minä räkättävä laumaeläin ? Harakka- Omakuva ,akvarelli 2014
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti