sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Sunnuntaiaskareita ?

Vanhoina hyvinä aikoina ihmisillä oli aika tarkat normit siitä, mitä  tehtiin arkena, mitä sunnuntaina.Viikonloppuhan oli  lyhyempi, kun lauantaikin laskettiin tavalliseksi arkipäiväksi. No,ehkä hiukan illasta jo koettiin pyhäksi. Vapaa lauantai saatiin yleisesti  vasta 1970-luvulla.

Nykyään vain itsensä syvästi kristityiksi ja uskoviksi kokevat ihmiset pyhittävät sunnuntain niin, että se on selvästi arjesta erilainen työstä vapaaksi jätetty ja henkisemmille arvoille omistettu päivä. Suurin osa suomalaisia lienee siinä määrin maallistuneita, ettei näe  arkisten askareittensa pyhälle siirtämistä suurena syntinä .Kauppakeskukset vilisevät sekä perheellisiä että sinkkuja, jotka hyödyntävät sunnuntaita ostoksien tekoon tai vain joutavaan ajantappomaleksintaan.

Kaupoissa käynti ei jaksa minua enää kiinnostaa paitsi tarpeellisten ruoka-ja apteekkiasioitten osalta. Mutta kotiaskareissa sunnuntai saattaa olla minulla viikon puuhakkain ja työteliäin päivä. Riippuu vireystilastani tai säätilasta. Tämmöisenä päivänä kuin tänään, ulkoilu ei innosta sitäkään vähää kuin joskus. Mutta voi kuinka nautinnollista onkaan nostaa esiin silityslauta ja alkaa silittää jo jonkin aikaa kerättyä puhtaan pyykin läjää.Tässä kohdassa olen kuulevinani monta pilkallista vastalausetta: ai että muka nautinnollista! Sehän on hirveätä pakkopullaa, jonka nykynainen yrittää visusti välttää ostamalla vaatteita, jotka eivät kaipaa silitystä. Voiko joku järjellinen olento sanoa silitystä nautinnolliseksi?

En tiedä, olenko ollenkaan järjellinen, mutta pidän silityksestä. Suorastaan nautin siitä. Minusta on ihanaa, kun rauta sihisee ja kuhisee kuituja vasten ja jättää jälkeensä kaunista sileää ja hyvälle tuoksuvaa pintaa. Nautin raudan erilaisista pikku kahahduksista ja narinoista, kun vaihdan vetojen suuntaa. Ne ovat tyynnyttäviä, rauhoittavia, suorastaan hypnoottisia vaikutukseltaan.Vaivun jonkunlaiseen hiljaiseen transsiin. Parhainta on silittää valkoisia ikivanhoja tyynyliinoja, joissa on minulle tuntemattomien  käsien virkkaamat pitsit ja nimikirjaimet. Kauniisti kaartuvat B ja S saavat mielessäni nimen Bertta Saarinen. Kuviteltu Bertta meni naimisiin suomenkielisen Saarisen kanssa ja eli pitkän elämän, kuoli ja hänen perikuntansa pakkasi turhat vanhat liinavaatteet kirpputorille. Sieltä ne ostin ja nautin niiden kauneudesta, ikuisesta hyvästä kosketuksesta ja tuoksusta. Minkälaisia unia Bertta näki pää tyynyliinallaan? Oliko hänen tukkansa jonakin aamuna sähköisen pörröinen, kun Saarinen oli näyttänyt hänelle taivaan maan päällä? Itkikö hän joskus tämän tyynyliinansa märäksi, salaa vieressä nukkuvalta Saariselta? Oliko tämä tyynyliina kuolevan Bertan pään alla hänen viimeisenä yönään?Tämmöistä tyynyliina minulle tarjoilee samalla kun se muuttuu sileääkin sileämmäksi, vuosistaan huolimatta.

Tai silitän vanhan Nanso-yöpaitani, joka on niin sadat pyykit käynyt, mutta taas silitettynä kuin uusi. Kaihoten muistan sunnuntaipäiviä, jolloin silitin tuntikausia poikani kauluspaitoja hänelle pakattavaksi kassiin, kun hän teki  lähtöä  opiskelijaboksilleen. Silitin niihin koko äidinrakkauteni ja huolenpitoni evääksi seuraavaa pariviikkoista varten .En koskaan kokenut sitä raskaaksi velvollisuudeksi tai turhaksi työksi. Silitin jopa pikkuhousut ja nilkkasukat. Hullua? Ehkäpä niinkin. Nyt nuoret saavat kulkea ryppyisissä vaatteissaan, jos se on heidän valintansa. En paheksu. Kun miniäni vähän arastellen pahoitteli, että lakana, jonka hän levitti vuoteeseeni heillä yöpyessäni, ei ollut yhtä sileä kuin minun lakanani, sanoin: sovitaanko, että saan pitää ilman kilpailua tämän yhden hyvän lajini. Hänellä on monta sellaista "hyvettä", joihin minun taitoni eívät yllä.

Tänäänkin siis silittelin sekä pyykkiä, että sieluni näkymättömiä ryppyjä ja oloni on nyt lämmin ja rakastava. Suosittelen tätä silitysjoogaani  kokeiltavaksi, jos olet ennen vihannut pyykkivuoria. Kauniisti kaappiin pinotut silitetyt pyykit palkitsevat.

"Nuku hyvin"     piirros tietokoneen hiirellä 2013


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti